Joel Banks: 10 pointtia miehestä, jonka tehtävä on viedä Suomi suureen lentopallomenestykseen

Kuva: CEV.lu

Suomen miesten lentopallomaajoukkue saa uuden päävalmentajan haastavaan, urheilullisesti herkulliseen aikaan. Valituksi tuli brittiläinen Joel Banks.

– Suomen Lentopalloliitto tiedotti Joel Banksin kiinnittämisestä päävalmentajaksi maanantaina.

– Banksin ja liiton välinen sopimus on solmittu kahden ja puolen vuoden mittaiseksi.

– Liitolla oli viime vaiheessa kolme kärkiehdokasta. Yksi heistä oli Oulun Ettan päävalmentaja Olli Kuoksa.

– Banks on 44-vuotias ja kotoisin Britannian etelärannikolta, Portsmouthista. Pelaajaurallaan hän vaikutti passarina. Hän pelasi maajoukkueessa sekä ammattilaisena Belgiassa.

– Seurajoukkuetasolla Banks toimii belgialaisen Maaseikin päävalmentajana. Hän jatkaa seurajoukkuetehtävässään.

– Belgian liiga on kesken ja päättyy viimeistään 11. toukokuuta. Suomen ensimmäinen leiritys alkaa 6. toukokuuta.

– Päävalmentajana Banks on saavuttanut kansallisen mestaruuden Belgiassa ja Hollannissa.

– Päävalmentajana Banks on toiminut myös Britannian maajoukkueessa ja Belgian nuorten maajoukkueessa.

– Joel Banks seuraa Suomen päävalmentajana Tuomas Sammelvuota. Tärkeät vakanssit ovat nyt täytetyt. Uusi joukkueenjohtaja on Monica Remmelkoor ja liiton uusi toimitusjohtaja Seppo Siika-aho.

– Suomen miehet lähtevät Banksin johdolla vaativaan kauteen, johon kuuluvat Euroopan kultainen liiga, olympiakarsinnat ja EM-kisat.

Suomen lentopallomaajoukkueen viimeisimmät valmentajat

Vodek Sadalski 1987–1992
Vjatsheshlav Platonov 1992–1995
Timo Hoivala 1995–2004
Mauro Berruto 2005–2010
Daniel Castellani 2011–2013
Tuomas Sammelvuo 2013–2019
Joel Banks 2019–