Lentopalloilija Miki Jauhiaisen mestaruustie USA:ssa katkesi – ”Suuri pettymys”

Kuva: FIVB

Lentopalloilija Miki Jauhiaisen ura yliopistourheilijana tuli valitettavaan, ennenaikaiseen päätökseen.

Keskitorjuja Jauhiainen edustaa Brigham Young -yliopiston joukkuetta Cougarsia. Pohjois-Amerikan yliopistourheiluliitto NCAA päätti perua kaikkien lajien mestaruusturnaukset kuluvalta kaudelta. Syynä ovat koronaviruksen aiheuttamat terveysriskit.

BYU Cougars pelasi loistavaa kautta ja nousi viikonloppuna kansalliseksi rankingykköseksi. Cougars voitti kesken jääneellä kaudella yhtä lukuun ottamatta kaikki ottelunsa ja oli etenemässä vahvasti kohti lopputurnausta.

Tom Holmoe, BYU:n urheilujohtaja, vie terveysasiat urheilun edelle.

– Opiskelijaurheilijoiden, valmentajien, henkilöstön ja fanien terveys on tärkeintä. Tilanne on urheilijoille suuri pettymys, mutta tuemme täysin toimia, joilla edistetään yleistä hyvinvointia, Holmoe ilmaisi yliopiston tiedotteessa.

Jauhiainen, 22 vuotta ja 205 senttimetriä, oli Cougarsin torjuntapisteykkönen. Suomen maajoukkueessakin käynyt pelaaja keräsi 63 erässä yhteensä 72 blokkipinnaa.

– Joo, on viimeinen vuosi collegea menossa, Jauhiainen vahvisti Lentopallo.infolle äskettäin.

– Ensi vuoden suunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta ehdottomasti on halu pelata lentopalloa ammattilaisena. Ja kotikisoissa olisi todella hienoa pelata.

Suomi isännöi yhtä EM-kisojen alkulohkoa syksyllä 2021. Paikkana on vieläpä Tampere, Jauhiaisen kotikaupunki. Tampereella Miki on edustanut Kalevan Lentopalloa ja Rantaperkiön Iskua.

Keväällä 2018 NCAA myönsi Jauhiaiselle arvostetun Elite 90 -palkinnon. Palkinto annetaan henkilölle, joka yltää huipputasolle niin opiskelussa (Mikin pääaine on tietojenkäsittelytiede) kuin urheilussa. Elite 90 -palkinnon saa vain yksi mies ja nainen lajia kohden.

Koronaviruksen leviämisen estäminen on vaikuttanut valtavasti niin yhteiskuntaan kuin urheiluun. Miltei kaikki merkittävät urheilutapahtumat on peruttu tai lykätty.

Tekijä: Pasi Tuominen

Lentopallo.infon perustaja. Ammattikirjoittaja vuodesta 1999 ja urheilutoimittaja vuodesta 2005. Lentopalloilijana ikuinen lupaus.