Mestarien liigassa 201-senttinen hakkuri yllättäen passariksi – valittiin poikkeuksellisen ottelun parhaaksi

Kuva: CEV.eu

Lentopallon Mestarien liigassa italialainen Trentino taikoi aivan poikkeuksellisen otteluvoiton tiistaina.

Ei ole erityinen yllätys, että Trentino voitti Lokomotiv Novosibirskin. Mutta tapa, jolla 3-2-voitto tuli, oli vähintäänkin erikoinen.

Lokomotiv, Venäjän hallitseva mestari, johti ottelua erin 2-0. Trentino lähti kuitenkin hurjaan nousuun ja voitti kolme seuraavaa settiä. Viidennen ja ratkaisseen erän tulos: 15-2.

Ehkä suurin herkku löytyi silti Trentinon peluutuksesta. Alankomaalainen huippuhakkuri Nimir Abdel-Aziz esiintyi ottelussa passarina. Nimirillä on kokemusta passarintyöstä, mutta pelipaikalla hän ei ollut häärinyt kuuteen vuoteen.

Pelinjohtamisen oheen Nimir teki 12 pistettä. Pottiin kuului kolme ässäsyöttöä (ja 11 syötön putki) ratkaisuerässä. Kamppailun päätyttyä 201-senttinen pelimies pokkasi illan parhaan pelaajan palkinnon.

– Ottelu oli todella tärkeä ja vaikea, joten voitto maistuu. Pystyimme palaamaan 0-2-tilanteesta. Kahden sarjapisteen saldo on iso, kun ottaa huomioon, että vastassa oli Venäjän mestari, Nimir kommentoi.

Normaalisti Trentinon passarina vaikuttaa Simone Giannelli. Italialainen ei ollut tiistaina kokoonpanossa.

Lokomotivin kakkosvalmentaja Petar Shopov antoi kunniaa voittajille. Syitä oman joukkueen romahdukselle toki löytyi.

– Emme saaneet ottelua poikki kolmannessa erässä, ja se oli käännekohta. Viidennessä ei enää löytynyt pirteyttä, ja keskittyminenkin meni. Kymmeneen päivään olemme pelanneet todella paljon, emmekä ehtineet oikein harjoitella tässä hallissa, Shopov luetteli.

Alkanutta osaturnausta pelataan Trentinon kotikentällä. Tiistain toisessa ottelussa saksalainen Friedrichshafen kaatoi tshekkiryhmä Karlovarskon erin 3-1.

Lentopallon naisten Mestarien liigassa Scandicci voitti Busto Arsizion 3-2. Schwerin oli puolestaan erin 3-1 Rzeszowia parempi.

Koronavirusriskien vuoksi lentopallon Mestarien liigan alkulohkot pelataan poikkeukselliseen tapaan. Kaikissa lohkoissa käydään kaksi turnausta ”kuplissa” eli olosuhteissa, joissa lähikontaktit minimoidaan.

Kaikki suomalaiset joukkueet päättivät jättää eurokauden väliin, mutta Mestarien liigassa nähdään suomalaisia pelaajia. Ranskalaisen Nantesin peliä pyörittää maajoukkuepassari Kaisa Alanko. Täksi kaudeksi hän sai joukkuetoveriksi nuoren Suvi Kokkosen, joka pelaa yleispelaajan paikkaa. Hän on esiintynyt välillä hakkurinakin.

Stuttgartissa liberoi Roosa Koskelo, Olomoucissa vaikuttaa keskitorjujana Michaela Madsen.

Lentopallon miesten Mestarien liigassa suomalaiskunniaa puolustaa passari Eemi Tervaportti. Hän edustaa puolalaista Jastrzebski Wegieliä.