Suomi jättää lentopallon kesäliigan 2021

Joel Banks uskoo maaotteluiden ja leireilyn voimaan. Kuva: CEV.eu

Suomen miesten maajoukkue ei lähde lentopallon kesäliigaan vuonna 2021.

Suomella olisi ollut paikka alimmalle tasolle, Euroopan hopeiseen liigaan, mutta sen sijaan Lentisäijät leireilevät ja pelaavat maaotteluita.

Päävalmentaja Joel Banks sanoi Lentopalloliiton verkkosivuilla, että kesäliiga on ”selkeästi muita mahdollisuuksia heikompi”.

Banks aloitti Suomen maajoukkueen ruorissa keväällä 2019 Tuomas Sammelvuon siirryttyä Venäjän päävalmentajaksi. Euroopan kultainen liiga sujui Banksin alaisuudessa surkeasti. Suomi hävisi kaikki ottelunsa ja putosi hopeiseen liigaan.

Kevät, kesä ja syksy 2021 ovat Suomen miehille huipputärkeät. Suuri tähtäin lepää EM-kisoissa. Joissain yhteyksissä puhutaan koomisesti ”kotikisoista” (80 % kisoista käydään muualla kuin Suomessa), mutta toki erityisleima on: Suomi pelaa alkulohko-ottelunsa Tampereella.

– Fokus on vahvasti EM-kisoissa. Emme nyt katso, että aiemmilta kesiltä tuttu kuvio olisi meille sopivin. Joukkueen pitää saada keskittyä oikeisiin asioihin oikeaan aikaan ja rakentaa iskukykyä syksyyn, Banks linjasi liiton sivuilla.

– Keskitymme treenaamiseen sekä fyysisesti että henkisesti näiden vaikeiden aikojen jälkeen. Toive on kokoontua huhti-toukokuussa näitä asioita tekemään.

Maaotteluilla ja EM-kisoilla on suuri merkitys myös Suomen MM-kisahaaveille. Lentisäijien on nostettava maailmanlistasijoitustaan huikeasti (nyt ranking on 33.). EM-kisojen jälkeinen maailmanlistatilanne ratkaisee, eikä erillisiä MM-karsintoja järjestetä.

Suomen naiset hakevat kesäliigasta taas menestystä

Suomen naisten lentopallomaajoukkue lähtee kesäliigaan. Tapio Kangasniemen valmentama Suomi pelaa maanosan ykköstasolla, Euroopan kultaisessa liigassa. Kesäliigojen korkein taso on kansainvälisen lentopalloliiton FIVB:n järjestämä Volleyball Nations League.

Koska maajoukkuevuodesta 2021 on tulossa kiivas, kultaisen liigan alkulohkot pelataan pika-aikataululla kahdessa turnauksessa.

Suomen naiset pyrkivät myös EM-kisoihin. Lopputurnaukseen päästäkseen Suomen pitäisi läpäistä EM-karsinnat. Karsintarupeaman oli määrä alkaa tammikuussa 2021, mutta vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi sitä lykättiin pidemmälle kevääseen.

Euroopan kultaisessa liigassa Suomi on sijoittunut neljänneksi (2018) ja seitsemänneksi (2019). Nykyisen kesäliigan edeltäjässä, Euroopan liigassa, Suomi otti upeasti hopeaa vuonna 2017.