Kuva: CEV.eu
Lentopallon Mestaruusliigassa pelattiin keskiviikkona kolme ottelua. Voitot ottivat Akaa-Volley, VaLePa ja LP Viesti.
Miesten liigan mielenkiintoisessa kärkipään kamppailussa Akaa-Volley isännöi Hurrikaani-Loimaata. Hurrikaani aloitti vahvemmin, mutta kotijoukkue teki vakuuttavan ryhtiliikkeen ja nousi erin 3-1 voittoon.
Akaan hakkuri Matej Smidl äityi ottelun vanhetessa huimaan lyöntivireeseen ja teki lopulta 28 pistettä. Sairauslomalta palannut keskitorjuja Petteri Tyynismaa esiintyi edukseen ja viimeisteli 13 pinnaa.
Ilja Ivanov onnistui passarina erinomaisesti Akaa Areenan 526 katsojan iloksi.
– Oma peli oli ihan ookoo. Ottelusta tuli oikein hyvä fiilis, koska otimme hyvän voiton kovasta joukkueesta. Moni meillä pelasi tosi hyvin, Ivanov arvioi.
– Yleisö oli niin hyvä, että tänään oli erityisen mukava pelata, passari kiitteli.
Hurrikaanin tehot lepäsivät ehkä liikaakin yleispelaaja Greg Pettyn (20 pistettä) ja hakkuri Eetu Häyrisen (15) harteilla.
– Molemmat joukkueet taistelivat rajusti. Me emme pelanneet ihan parastamme. Nyt on pari päivää aikaa miettiä tätä, mutta sitten täytyy jo alkaa valmistautua seuraavaan otteluun, Petty kertoi.
Toisessa miesten pääsarjan keskiviikko-ottelussa kohtasivat TUTO Volley ja hallitseva Suomen mestari VaLePa. VaLePa voitti Turussa käydyn kamppailun suoraan erin 3-0.
VaLePan passarina pelasi Saku Tuomivaara, jonka tarjoilusta varsinkin yleispelaaja Aleksandar Andonovic (20 pistettä) oli tehokas. Hakkurina Urpo Sivulaa tuurannut Joel Itänen ehti 10 pisteeseen.
TUTOn pisteykköset olivat Aleksander Rastamo ja Tuomas Siirilä (molemmat 13).
VaLePa on voittanut kaikki kuusi otteluaan. Kaksi ottelua enemmän pelannut Akaa siirtyi kuitenkin liigassa ykköspaikalle.
Lentopallon naisten Mestaruusliigassa OrPo sai vieraakseen Orivedelle sarjakärki LP Viestin. Viesti vei jännitysottelun nimiinsä 3-2-tuloksella ja pidensi voittoputkensa jo seitsemän ottelun mittaiseksi.
Viestin hakkuri Darja Butkevitsh, joka edusti vielä viime kaudella OrPoa, oli vanhassa kotisalissaan terävänä ja ylsi 27 pisteen saldoon. Passit tarjoili Nea Luntamo, niin ikään entinen OrPon pelaaja. Keskitorjuja Clemence Garcia puolestaan tuuletti neljää torjuntapinnaa.
Tarmokkaasti pelanneet Ada Aronen (24) ja Teija Vuorenmaa (20) kantoivat päävastuun OrPon pistetehtailusta. Kotijoukkue kärsii vielä hakkuri Polina Kotshetkovan loukkaantumisesta.
Lentopallon Mestaruusliiga jatkuu lauantaina neljällä miesten ja kahdella naisten kamppailulla.
Lentopallon Mestaruusliiga 8.11.2023
Akaa-Hurrikaani 3-1
TUTO-VaLePa 0-3
OrPo-Viesti 2-3