Lentopallon miesten EM-kisojen 2026 loppuottelijat selviävät perjantaina. Turnauksen välierät isketään Milanossa.
Hallitseva Euroopan mestari Puola on tällä hetkellä suurin ehdokas kultamitalistiksi. Mestaruuden uusiminen vaatii kuitenkin vielä paljon – ja välierähaaste ei voisi juuri tiukempi olla.
Puola kohtaa Slovenian, joka on saavuttanut vuodesta 2015 lähtien kolme EM-hopeaa ja yhden EM-pronssin. Alati taistelevien slovenialaisten kultanälkä on siis kirkuva.
Revanssihenki tuo yhä lisää jännitystä välieräkohtaamiseen. Viime EM-kisoissa, vuonna 2023, Puola kellisti Slovenian turnauksen samaisessa vaiheessa erin 3-1. Vuotta myöhemmin joukkueet kohtasivat Pariisin olympialaisten puolivälierissä, ja Puola oli taas lukemin 3-1 vahvempi.
– Vastaan tulee yksi maailman parhaista joukkueista. Koskaan ei voi silti tietää, mitä tapahtuu, koska kyse on vain yhdestä ottelusta. Tehtävämme saattaa vaikuttaa mahdottomalta, mutta teemme parhaamme, jotta yllätystulos syntyy, Slovenian kokenut libero Jani Kovacic ennakoi.
Kovacic, keskitorjujat Jan Kozamernik ja Alen Pajenk sekä yleispelaaja Klemen Cebulj edustavat Slovenian kokenutta kaartia. Nuoriakin maailmanluokan nimiä toki löytyy, kuten yleispelaaja Rok Mozic ja hakkuri Nik Mujanovic.

Kivikovaksi tiedetty Slovenian torjunta pääsee perjantaina töihin toden teolla, sillä Puolalta löytyy monipuolista lyöntivoimaa. Yleispelaaja Wilfredo Leon ja hakkuri Bartlomiej Boladz ovat paiskineet kisoissa reippaasti yli kolme hyökkäyspistettä erää kohden.
Puolan 217-senttinen keskitorjuja Bartlomiej Lemanski uhkuu itseluottamusta. Hän kertoi uskovansa, että loppuottelupaikka irtoaa, kunhan joukkue keskittyy tiukasti omaan pelaamiseensa.
– Slovenia on ikuinen vastustajamme. Emme silti keskity menneeseen. Jokainen joukkue katsoo eteenpäin ja lähtee hakemaan voittoa aina, kun siihen on mahdollisuus, Lemanski sanoi puolalaismedia Polsatille.
Ranska latautuneena välieriin
Slovenian Kovacic jo puhui “mahdottomasta tehtävästä”. Sellainen oli Suomellakin edessään puolivälierissä. Olli Kunnarin valmentama miehistö teki kuitenkin mahdottomasta mahdollista ja voitti maailmanmestari Italian tämän kotikentällä.
Suomi kukisti Italian hurjassa jännitysnäytelmässä erin 3-2. Välierävastustaja on hallitseva olympiavoittaja Ranska, joka lähetti puolivälierissä Romanian laulukuoroon suoraan kolmessa erässä.
EM-kisoissa Suomi on vain kerran aikaisemmin päässyt neljän parhaan joukkoon. Nyt välieräpaikka tiesi myös pääsyä ensi vuonna pelattaviin MM-kisoihin. Italia-voiton jälkeen Suomi oli lentopallon maailmanlistalla sijalla 12 ja Euroopan rankingissa sijalla kuusi.
Ranskan vastaavat sijoitukset ovat kahdeksas ja neljäs. Vedonlyöntimarkkinat luottavat välierissä Ranskaan (Ranskan otteluvoittajakerroin on noin 1,24 ja Suomen noin 3,90), mutta viimeistään nyt Suomen vaarallisuus tiedetään.
Ainakaan Pierre Pujol, Ranskan maajoukkueen manageri, ei lähde semifinaaliin takki auki.
– Suomella on täydellinen joukkue, joka on taktisesti vahva. Valmentaja Kunnari pelasi takavuosina Ranskassakin, hän oli loistava, taitava pelaaja. Tästä tulee kiihkeä korkeiden panosten ottelu, jossa kohtaavat lupaavien pelaajien joukkueet, Pujol arvioi urheilumedia L’Equipelle.
Ranskan joukkue on muuttunut paljon sitten olympialaisten ja MM-kisojen. Päävalmentaja Andrea Giani, passari Antoine Brizard ja yleispelaaja Trevor Clevenot toki jatkavat voimahahmoina. Näiden kisojen ilmiöitä ovat olleet rajusti lyövä hakkuri Theo Faure ja turnauksen parhaisiin aloitussyötön vastaanottajiin kuuluva yleispelaaja Mathis Henno.
Suomen ja Ranskan välille on luvassa jännittävä ja todennäköisesti pitkä taistelu. Ranskalla on tuoreessa muistissa häviäminen Suomelle MM-kisoissa. Välieräkoitos alkaa Suomen aikaa vasta kello 22, joten perjantain puolella ratkaisua ei ehkä vielä nähdä.



