Lentopalloliigan kutistuminen minisarjaksi on suuri huolenaihe

Lentopallon miesten Mestaruusliiga 2026-27 käynnistyy perjantaina 16. lokakuuta. Mukana on kahdeksan joukkuetta.

Miesten pääsarja kutistuu entisestään, koska TUTO Volley luopui sarjapaikastaan. Runkosarjassa pelataan nelinkertainen sarja, joten jokaiselle joukkueelle kertyy 28 ottelua. Keväällä kaikki joukkueet jatkavat kauttaan pudotuspeleissä.

Vajaan viiden vuoden aikana peräti kuusi joukkuetta on joutunut luopumaan paikoistaan lentopalloliigassa. Uusi, aiempaakin haastavampi asetelma ei hyödytä ketään. Miten on joukkueiden motivaation laita, ja miten yleisö jaksaa kiinnostua runkosarjasta, kun kaikki menevät jatkoon?

Lajiorganisaatioissa etsitään jo kuumeisesti lääkkeitä lentopallon pääsarjan tervehdyttämiseksi. Toivoa sopii, että kestäviä ratkaisuja löytyy. Naisten liiga antaa jo toivoa, koska siihen saatiin täksi kaudeksi täydet kymmenen joukkuetta.

Keväällä 2026 miesten Suomen mestaruuden otti Hurrikaani-Loimaa. AC Oulu Volley puolustaa hopeaa ja Akaa-Volley pronssia.

Lentopallo.info rankkaa kauden joukkueet. Arvio perustuu tilanteeseen ennen liigan alkamista. Luetelluissa kokoonpanoissa ei oteta huomioon loukkaantumisia, joita kauden alkaessa mahdollisesti on.

Miesten Mestaruusliigan ranking 2026-27

8. KyKy-Betset

Kotimaiselta osastolta löytyy mainiota peruspelaamista, mutta varsinainen vaa’ankieli on ulkomaalaisvahvistusten onnistuminen. Kyyjärven nippu on haastanut nimekkäämpiä joukkueita kaikilla liigakausillaan, eikä helppoja sarjapisteitä ole luvassa vastakaan.

Mahdollinen avauskokoonpano (passari, hakkuri, kaksi keskitorjujaa, kaksi yleispelaajaa, libero): Haapakoski; Parkkinen; Härkönen, Rissanen; Milligan, Passalent; Ryyppä

Tulleita: Cameron Milligan, Matthew Passalent, Alex Kärkkäinen, Veeti Parkkinen, Atte Rissanen, Elias Kaijanto, Anselmi Ryyppä, Konsta Luttinen

Lähteneitä: Andris Sirjakovs, David Jannesson, Tapio Kangasniemi, Niko-Matias Puhakka, Juho-Markus Puhakka

7. Raision Loimu

Juhlalliseen 50. pääsarjakauteensa lähtevän Loimun ryhmä muotoutuu kauden mittaan, koska loukkaantumisia on, ja viimeisimmät täydennykset ovat olleet mukana vasta hetken. Valmentajakin on vaihtunut. Paluumuuttaja Tomi Saarisen passien tahtiin voidaan nähdä koko joukko yllätystuloksia.

Mahdollinen avauskokoonpano: Saarinen; Kadi; Carmody, Rekomaa; Leon, Kouki; Sihvonen

Tulleita: Teemu Mäkikyrö (päävalmentaja), Yusnier Ponce de Leon, Tomi Saarinen, Tommy Carmody, Kalle Kattelus, Lauri Rantanen, Kaapo Antila

Lähteneitä: Luis Salgado (päävalmentaja), Eetu Mäki, Veeti Nikkinen, Elieser Rojas (kaudelle 2026-27 tehty sopimus purettiin)

6. Kokkolan Tiikerit

Mikko Keskisipilän valmentamaan ryhmään tehtiin varsin kiintoisia hankintoja, joten tiikerilauman kilpailukykyisyydestä ei pitäisi olla epäilystä. Japanilaisen liberon kiinnittäminen vahvistaa Tiikerien rautaista kenttäpuolustusta entisestään.

Mahdollinen avauskokoonpano: Försti; Keskinen; Lehtonen, Lahtinen; Peemüller, Jylhä; Nakamura

Tulleita: Richard Peemüller, Hideharu Nakamura, Oskari Keskinen, Lauri Lehtonen, Matias Tihumäki, Leevi Väänänen, Kasimir Vuorinen, Matias Siika-aho

Lähteneitä: Tomas Bukacek, Shae McIntyre, Teemu Lahti, Tatu Venetjoki, Atte Leppälä

5. Savo Volley

Savolaisilla on saumat kiilata mitalikamppailuun, kunhan uudet ulkomaalaisvahvistukset pitävät kutinsa. Eetu Mäki on hyvä kiinnitys verkon keskustaan Lauri Lehtosen siirryttyä Tiikereihin. Savo Volleyn alkuvuosilta tuttua hurmoshenkeä kaivataan enemmän.

Mahdollinen avauskokoonpano: Bryknar; Rastamo; Siirilä, Mäki; Feliciano, Tikkala; Kriikkula

Tulleita: Simon Bryknar, Antonio Feliciano, Eetu Mäki, Paulus Kriikkula, Onni Kalo, Nuutti Nikkinen

Lähteneitä: Lauri Lehtonen, Aleksi Muukkonen, Arttu Lehtimäki

4. Akaa-Volley

Odotuksia hieman vaisumpi kausi ja kesän pienimuotoinen lisenssidraama ovat takana, joten Akaa tähtää taas kohti kärkeä. Panu Pitkänen ja Lauri Vanhanen paikkaavat aukkoja ainakin alkukaudella. Bundesliigaan lähtenyt Antti Taponen on merkittävin menetys.

Mahdollinen avauskokoonpano: Kuukasjärvi; Ropponen; Paananen, Ahvenjärvi; Seppänen, Mäkinen; Nurmesniemi

Tulleita: Joel Itänen, Juho-Markus Puhakka, Nico Nurmesniemi, Elias Jago, Lauri Vanhanen

Lähteneitä: Kandai Goto, Antti Taponen, Matias Tihumäki, Leevi Väänänen, Matti Köykkä (kaudelle 2026-27 tehty sopimus purettiin)

3. AC Oulu Volley

Viime keväänä sensaatiohopean saavuttanut nippu on pysynyt hyvin kasassa. Moni nuori luottopelaaja kehittyy päivä päivältä. Jos vielä uusi hakkuri Jack Williams täyttää ruutunsa, oululaisilla on kaikki mahdollisuudet hätyytellä kärkipaikkoja nytkin.

Mahdollinen avauskokoonpano: Kuukasjärvi; Williams; Gentry, Makkonen; Helenius, Hänninen; Hakkarainen

Tulleita: Veeti Nikkinen, Jack Williams, Niko-Matias Puhakka, Janne Kolehmainen

Lähteneitä: Samuel Jackman, Atte Rissanen, Veeti Parkkinen

2. VaLePa

Mikko Eskon paluu Sastamalaan on yksi kauden kiintopisteistä. Kiinnostuksen kohteisiin kuuluu myös se, miten nuori passari Matti Maijala kehittyy alan mestarin valmennuksessa. Mitalikaliiberin miehistö, mutta hitsautuminen ottanee aikaa.

Mikko Esko Mestarien liigassa vuonna 2017

Mahdollinen avauskokoonpano: Maijala; Sivula; Keskinen, Berg; Flores, Leinonen; Lahti

Tulleita: Mikko Esko (päävalmentaja), Roland Jackson, Roope Keskinen, Teemu Lahti, Miikka Väisänen, Niilo Kilpinen, Ville Järnvall

Lähteneitä: Martin Nemec (päävalmentaja), Marcell Koch, Juho Turri, Miro Leinonen

1. Hurrikaani-Loimaa

Kaikkien ollessa kunnossa Hurrikaanilla on liigan paras pelaajamateriaali, joten mestaruuden uusiminen on ainoa tavoite. Jiri Hännisen liigapaluu takaa, että Hurrikaanin yleispelaajaosasto on lähtökohtaisesti sarjan vahvin. Suuria kysymysmerkkejä ei joukkueesta löydy.

Mahdollinen avauskokoonpano: Laakso; Häyrinen; Niinivaara, Kaunisto; Hänninen, Viljamaa; Katajamäki

Tulleita: Jiri Hänninen, Joona Katajamäki

Lähteneitä: Takumi Kameyama, Panu Salmijärvi