Serbian kapteeni Suomen kaatamisesta: ”Joskus on vaikea valmistautua, jos voitto on jo ennalta varma”

Kuva: CEV.eu

Serbian kapteeni sanoo, että lentopallon maailmanmestareille voitto Suomesta oli selvä asia jo ennalta.

Lentopallon naisten EM-kisojen avauspäivänä Serbia voitti Suomen. Suomi pelasi Ankarassa pirteästi, mutta tasoero näkyi kentällä ja lopputuloksessa 3-0. Serbian passari-kapteeni Maja Ognjenovic tiesi, ettei Suomi ole Serbian tasoinen joukkue.

– Suomi ei ollut pelannut EM-kisoissa 30 vuoteen, ja se kertoo paljon. Kunnioitamme jokaista vastustajaa, mutta joskus on vaikea valmistautua otteluun, jos tiedetään jo ennen alkua, että voitto tulee. Oli tämä silti hyvä tilaisuus testata kaikkia pelaajia, Ognjenovic kommentoi ottelun jälkeen.

Suomen hakkuri Piia Korhonen allekirjoittaa Serbian tason, mutta suhtautuu asiaan rakentavammin.

– Joukkueemme oli mielestäni hyvin valmistautunut, mutta vastustaja oli parempi, erityisesti hyökkäyksessä ja puolustuksessa, sanoi Korhonen.

– Odotimme todella kauan, että pääsemme pelaamaan tänne, ja taisimmekin sen takia vähän jännittää.

Lauantaina Suomi iskee yhteen Turkin kanssa. Turkki on alkulohkon järjestäjämaa ja hallitseva EM-pronssimitalisti.

– Seuraavat ottelumme ovat helpompia, koska tiedämme nyt, millaista EM-kisoissa pelaaminen on. Seuraava ottelu on silti äärimmäisen kova, Korhonen tuumasi.