Lentisäijät tekivät sen taas – ”Piti vaan ajatella, ettei nyt saa luovuttaa”

Kuva: CEV.eu

Suomi saavutti lentopallon EM-kisoissa päätavoitteensa ja eteni pudotuspeleihin, maanosan 16 parhaan joukkoon. Näin käänne kesäliigan ja olympiakarsintojen pettymysten jälkeen on ’virallisesti’ tapahtunut.

Keskiviikkona Suomi voitti Turkin erin 3-2 ja varmisti Ljubljanassa alkulohkon neljännen sijan. Sankariteko on jatkoa Suomen lentopallomaajoukkueen komealle historialle, joka sisältää lukuisia tarinoita voitoista tärkeällä hetkellä.

Kokenut hakkuri Urpo Sivula otti suuren roolin jälleen kerran. Hän viimeisteli 14 pistettä ja päätti 50-prosenttisesti hyökkäyksensä pisteeseen.

– Toisessa ja kolmannessa erässä kävimme syvissä vesissä, Turkin puolustus oli aivan liikaa. Piti vaan ajatella, ettei nyt saa luovuttaa. Pelasimme loppuun asti, ja tämä on tulos, Sivula paketoi viitaten nousuun 1-2-tilanteesta.

– Tavoitteemme oli päästä pudotuspeleihin. Kesä oli vaikea, joten tämä on meille iso palkinto!

Myös valmentaja Joel Banks vaikutti helpottuneelta kesän ja alkusyksyn pettymysten jälkeen.

– Vihdoin saadaan nostetta. Joukkue osoitti loistavasti luonnetta. Pelasimme täysillä. Kesällä meitä kritisoitiin paljon, mutta pidimme fokuksen tarkkana ja keskityimme työntekoon sekä pelin tason parantamiseen, kommentoi Banks.

Lentopallon EM-kisojen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, neljännesvälierissä, Suomi kohtaa Ranskan. Ottelu käydään Ranskan Nantesissa lauantaina.

Lentopallon EM-kisat 18.9.2019

Portugali-Romania 1-3
Ranska-Italia 3-1

Saksa-Slovakia 3-0
Belgia-Serbia 0-3

Slovenia-Venäjä 0-3
Suomi-Turkki 3-2

Ukraina-Viro 3-0
Hollanti-Tshekki 2-3

Varmistuneita otteluita neljännesvälieriin

Suomi-Ranska

Venäjä-Kreikka

Slovenia-Bulgaria