Italian supertähti: ”Suomi-ottelusta tulee kova haaste”

Kuva: FIVB

Italia kuuluu lentopallon MM-kisoissa kuumimpiin mestariehdokkaisiin. Joukkue ei silti aliarvioi sisukasta Suomea.

Suomi ja Italia pelaavat perjantaina Milanossa MM-kisojen toisen kierroksen avausottelun.

Italian joukkueessa kukkii monikulttuurisuus. Huippuhakkuri Ivan Zaitsevin isä Vjatsheslav niitti aikoinaan kunniaa Neuvostoliiton paidassa. Sen verran oli 1980-luvun lopulla perestroikaa ilmassa, että isä-Zaitsev pääsi ulkomaille pelaamaan. Italian-vuosina syntyi Ivan.

Yleispelaaja Osmany Juantorenan juuret johtavat puolestaan Kuubaan. Hänen setänsä on Alberto Juantorena, 400 ja 800 metrin juoksujen olympiavoittaja.

– Suomi-ottelusta tulee kova haaste. Meidän pitää pelata huolellisesti ja keskittyneesti. Sillä ei ole väliä, että Suomi hävisi alkulohkossa kolme ottelua, Osmany Juantorena sanoi Italian lentopalloliiton tiedotteessa.


Kotietu on Italialle ilmeinen. Joukkue pääsee pelaamaan yli 10 000 katsojaa vetävän hallin fanihumuun. Libero Massimo Colacia tilanne miellyttää.

– Yleisöstä saamme huiman buustin. Se auttaa meitä saavuttamaan suuren unelmamme, Colaci kommentoi viitaten tietysti kultamitalitavoitteeseen.

Lentopallon MM-kisojen toisen kierroksen neljästä neljän joukkueen lohkosta voittajat jatkavat kolmannelle kierrokselle. Kuuden parhaan MM-maan joukon täydentävät kaksi parasta lohkokakkosta.

Suomi ja Italia kohtaavat kello 22.15 alkaen. Lohkossa pelataan ottelu Hollanti-Venäjä alkaen kello 18.00. Muut perjantain ottelut ovat Serbia-Ranska, USA-Kanada, Brasilia-Australia, Bulgaria-Iran, Puola-Argentiina ja Belgia-Slovenia.


Jatkolohkon joukkueiden tilastokärjet

Pistepörssi

Ivan Zaitsev, Italia 83
Nimir Abdel-Aziz, Hollanti 68
Maksim Mihailov, Venäjä 67
Elviss Krastins, Suomi 45

Torjuntapisteet erää kohden

Simone Anzani, Italia 0,71
Michael Parkinson, Hollanti 0,70
Dimitri Volkov, Venäjä 0,44
Tommi Siirilä, Suomi 0,33

Passari, hyvät passit* erää kohden

Sergei Grankin, Venäjä 7,06
Simone Giannelli, Italia 6,35
Daan Van Haarlem, Hollanti 4,30
Eemi Tervaportti, Suomi 2,86

* passit, joista oma joukkue on päässyt hyökkäämään korkeintaan yhtä torjujaa vastaan

Vastaanoton tehoprosentti

Igor Kliuka, Venäjä 31,46
Massimo Colaci, Italia 27,27
Thijs Ter Horst, Hollanti 20,45
Elviss Krastins, Suomi 18,05

Toisen kierroksen lohkot lentopallon MM-kisoissa 2018

Joukkueet rankingjärjestyksessä (alkulohkojen tulokset jäävät voimaan) – kaikki lohkovoittajat sekä kaksi parasta kakkosta jatkoon

Italia, Hollanti, Venäjä, Suomi

Brasilia, Belgia, Slovenia, Australia

USA, Iran, Bulgaria, Kanada

Puola, Serbia, Ranska, Argentiina

Artikkelia päivitetty klo 15.41: Alberto Juantorena on Osmanyn setä.