”Savo Volleylla sakkaa nyt kovasti, tulosta synnyttävä poissaoloista huolimatta”

Savo Volleyn vauhti on laantumassa. Railakkaalla ilmeellä lentopallokauteen lähtenyt uutuusjoukkue hävisi ensin Suomen cupissa, ja sunnuntaina tuli ensimmäinen liigatappio.

Valmentaja Jukka Tuovinen harmitteli puhdin katoamista 1-3-kotitappiossa Lentopalloseura Ettalle.

– Joukkue tarvitsee nyt kentälle ratkaisijaa, joka ottaa vastuuta vähän muidenkin edestä. Yksi erä pelattiin kärsivällisesti, mutta sen jälkeen alkoi varsinkin hyökkäys tökkiä, Tuovinen sanoi seuran tiedotteessa.


Savo Volleyn tunnetuin pelaaja Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu on loukkaantuneena sivussa. Kapteeni Antti Siltala korostaa, että materiaalia kyllä piisaa.

– Jos joku sanoo, että se ja se pelaaja puuttuu, ei sillä ole merkitystä. Meillä on sellainen pelaajaryhmä, että tulosta pitää tulla. Jostain sakkaa nyt kovasti, ja ryhtiliikettä tarvitaan, kommentoi Siltala.

Viisi ottelua pelannut VaLePa johtaa miesten liigaa puhtaalla pelillä.


Lentopallon naisten Mestaruusliigassa LP Kangasala on voittanut kaikki kolme otteluaan. Sunnuntaina Kangasala voitti kotisalissaan OrPon 3-0. Valmentaja Arttu Keränen uskoo, että pelin tasossa on edelleen nostamisen varaa.

– Vaikea peli, vaikka voitto tulikin. Kertoo kuitenkin jotain joukkueen henkisestä kantista, kun myös tänään erän ratkaisupallot hoidettiin kunnialla, vaikka parannettavaa paljon jäikin, Keränen sanaili.

Mestaruusliiga jatkuu keskiviikkona miesten ottelulla Team Lakkapää – Etta ja naisten Pölkky Kuusamo – Woman Volley -kamppailulla.

Lentopallon Mestaruusliiga: viikonlopun tulokset

Miesten liiga

Lauantai
Etta – Akaa-Volley 3-1
VaLePa – Hurrikaani-Loimaa 3-2

Sunnuntai
Tiikerit-Akaa 3-2
Savo Volley – Etta 1-3
Ducks-Hurrikaani 0-3

Naisten liiga

Perjantai
Hämeenlinna – LP Viesti 0-3

Lauantai
LiigaPloki – LP-Vampula 3-0
Pölkky-Jymy 3-0

Sunnuntai
LP Kangasala – OrPo 3-0