Loppuotteluun: Oulun Ettalle seurahistorian ensimmäinen lentopallon SM-mitali

Antti Ronkainen lukeutuu Ettan avainpelaajiin. Kuva: FIVB

Oululainen Lentopalloseura Etta on edennyt lentopallon SM-finaaleihin ensimmäistä kertaa historiassaan.

Etta kukisti jännittävässä välieräsarjassa Hurrikaani-Loimaan voitoin 4-2. Ratkaisu nähtiin Oulussa tiistaina. Etta vei kuudennen ottelun erin 3-2. ”Nitroerä” oli ottelusarjalle tyypillinen: oululaisisännät veivät sen pistein 20-18.

Ratkaisuottelussa yleispelaaja Eetu Pennanen oli Ettan pisteahkerin 20 merkinnällään. Hakkuri Antti Ropponen kirjautti Hurrikaanille 21 pinnaa.

Loppuottelusarjassa Etta saa vastaansa VaLePan. Hurrikaani puolestaan jatkaa pronssiotteluihin Savo Volleyn vastustajaksi.

Etta on perustettu vuonna 1990, joten mitalia odotettiin kauan. Huippupeliä nähtiin jo viime vuonna, mutta Olli Kuoksan valmentama ryhmä ei ollut vielä kypsä menestymään pudotuspeleissä.

Runkosarjavoittaja Hurrikaani lähti välieräsarjaan ennakkosuosikkina. Etta pystyi kuitenkin venymään ja pitämään pakettinsa kasassa tiukimmillakin hetkillä. Suomalaisen lentopalloilun ystävää miellyttää myös tosiasia, että Ettan joukkueessa ei ole yhtään ulkomaalaispelaajaa.

Hurrikaani lukeutuu viime vuosien kestomenestyjiin. Kulta kuitenkin kiertää loimaalaisjoukkuetta. Tilillä on viisi hopea- ja kaksi pronssimitalia.