Suomen lentopallo janoaa nyt hyviä uutisia, ja sellaisia naiset lähtevät hakemaan EM-kisoista

Kuva: CEV.eu

Suomen naisten lentopallomaajoukkue avaa lentopallon EM-kisoissa ensi perjantaina.

Suomi, joka on mukana EM-lopputurnauksessa ensimmäisen kerran 30 vuoteen, kamppailee alkulohkossa Turkin pääkaupungissa Ankarassa. Alkulohkossa Suomen vastustajat ovat Turkki, Serbia, Kreikka, Ranska ja Bulgaria.

Ennen kisoja Suomi pelaa kolme harjoitusottelua Slovakiaa vastaan.

Etenkin miesten maajoukkueen sekavan tilanteen ja tappioputken takia suomalainen lentopalloilu on saanut viime viikkoina runsaasti lokaa niskaan. Naisten EM-kisat ovat otollinen mahdollisuus kääntää trendi nousuun.

Viimeiset merkittävät putoajat Suomen naisten EM-ryhmästä olivat keskitorjuja Daniela Öhman ja libero Hillaelina Hämäläinen. Seuraavassa Tapio Kangasniemen valmentaman EM-joukkueen esittely pelipaikoittain.

Passarit: Katja Kylmäahon tehtäväksi jää rytminvaihdosten ja vaihtoehtojen tuominen, sillä hyökkäyspelin pyörittäjäksi Kaisa Alanko on päivänselvä ykkösvaihtoehto.

Keskitorjujat: Päävastuu lankeaa kapteeni Laura Pihlajamäelle. Toisena keskitorjujana häntä tukevat Michaela Madsen ja Roosa Laakkonen – myös Anna Czakanin tiukalle asenteelle ja vaikeille aloitussyötöille on käyttöä.

Yleispelaajat: Suvi Kokkosella ensimmäinen suuri sauma maajoukkuetasolla. Nuoren suosikkipelaajan on petrattava tuntuvasti vastaanotossa ja pelattava rohkeasti. Oivallista mentorointia tarjoaa kokenut Saara Esko. Salla Karhu ja Noora Kosonen ovat hyviä vaihtoehtoja. Potentiaalia on myös Emmi Riikilällä, mutta kenties opintomatkaksi vielä menee.

Hakkuri: Piia Korhonen suurena yksinäisenä, kuuluu pelipaikkansa valioihin Euroopassa. Kokkonen tuuraa tarvittaessa.

Liberot: Tuoreena Bundesliigan mestarina ja tasonsa todistaneena pelaajana Roosa Koskelo on puolustuksen ehdottomia avainhenkilöitä. Myös Tiiamari Sieväsen voi heittää kentälle milloin vain.

Ensi perjantaina Suomi saa kovimman mahdollisen vastustajan, maailmanmestari Serbian. Viisi alkulohkon otteluaan Suomi pelaa seitsemän päivän sisään. Lohkon neljä parasta jatkavat pudotuspeleihin.

Suomen joukkue, lentopallon naisten EM-kisat 2019

Passarit: Kaisa Alanko, Katja Kylmäaho

Yleispelaajat: Saara Esko, Salla Karhu, Suvi Kokkonen, Noora Kosonen, Emmi Riikilä

Hakkuri: Piia Korhonen

Keskitorjujat: Anna Czakan, Roosa Laakkonen, Michaela Madsen, Laura Pihlajamäki

Liberot: Roosa Koskelo, Tiiamari Sievänen

Päävalmentaja: Tapio Kangasniemi

Suomen otteluohjelma, lentopallon naisten EM-kisat 2019, alkulohko, Ankara

Perjantai 23.8. Suomi-Serbia
Lauantai 24.8. Suomi-Turkki
Sunnuntai 25.8. Suomi-Kreikka
Tiistai 27.8. Suomi-Ranska
Torstai 29.8. Suomi-Bulgaria

Jokaisesta neljästä alkulohkosta neljä parasta (yhteensä 16 joukkuetta) neljännesvälieriin

Lentopallon naisten EM-kisat 23.8.–8.9.2019, ohjelma

23.–29.8. alkulohkot
1.9. neljännesvälierät
4.9. puolivälierät (Turkki ja Puola)
7.9. välierät (Ankara)
8.9. loppuottelu ja pronssiottelu (Ankara)

Järjestäjämaat: Turkki, Puola, Unkari ja Slovakia