Lentopallon EM-kisat 2021: Suomi isännöi alkulohkoa Tampereella

Suomi pääsee isännöimään yhtä lentopallon miesten EM-kisojen alkulohkoa vuoden kuluttua. Tampereesta tulee Suomen EM-näyttämö vuonna 2021.

Euroopan lentopalloliitto CEV tiedotti valinnasta maanantaina. Pohjois-Eurooppaan saadaan EM-lentopalloa runsaasti, sillä Virolle myönnettiin jo aiemmin yhden alkulohkon järjestäminen.

Lisäksi Tshekki ja Puola saavat vuoden kuluttua alkulohkot järjestettävikseen.

Näin myös Suomen arvokisaputki saa jatkoa. Kisoista tulee miehille 19:nnet EM-kisat ja kahdeksannet perättäiset. Lisäksi Suomi on esiintynyt kaksissa viime MM-kisoissa.

Lentopallon EM-kisoja Suomessa on pelattu vuosina 1993 (miehet) ja 1977 (miehet ja naiset). CEVin puheenjohtaja Aleksandar Boricic on vakuuttunut, että vuoden 2021 alkulohko menee oikeaan osoitteeseen.

– Olen varma, että ”EuroVolley” kasvattaa lentopalloa Suomessa entisestään. Tavoitteemme on jakaa EM-kisojen järjestämismahdollisuuksia yhä useammille maille, Boricic kommentoi.

Suomen miesten lentopallomaajoukkueelle EM-kisojen lohkoisännyys tulee otolliseen aikaan. Joukkue käy läpi rakennemuutosta, jossa nuoria pelaajia ajetaan sisään uuden päävalmentajan Joel Banksin johdolla. Kahden vuoden kuluttua Suomella on uusia vastuunkantajia; lisäksi monella tämän hetken kokeneemmalla avainpelaajalla ovat vielä silloinkin huippuvuodet menossa.

Paras suoritus Suomella EM-kisoista on sensaatiomainen neljäs sija vuoden 2007 turnauksesta.

Lentopallon miesten EM-kisat 2021

Alkulohkot: Suomi (Tampere), Viro (Tallinna), Tshekki, Puola