Suomi 12:s Euroopan uudessa rankingissa: olympiatie 2020 lopullisesti poikki

Kuva: CEV.eu

Euroopan lentopalloliiton CEVin tuoreimmassa rankingissa Suomen miesten sijoitus on 12:s.

CEV julkisti rankingin pian EM-kisojen päätyttyä. Kisoissa Suomi eteni pudotuspeleihin ja sijoittui lopulta 14:nneksi. Suomi putosi rankingissa yhdellä pykälällä.

Tuore Euroopan mestari Serbia on nyt rankingykkönen. Venäjä, jota valmentaa Tuomas Sammelvuo, tippui toiseksi, ja kärkikolmikon täydentää Puola.

Ranking merkitsee sitä, että Suomi jää ulos olympialaisten jatkokarsinnoista. Jatkokarsintoihin pääsevät kahdeksan korkeimmalle rankattua, vielä ilman kisapaikkaa olevaa maajoukkuetta. Suomen tapaus on niukka: viimeinen mukaan pääsevä on 11:nneksi rankattu Tshekki.

Jos kaikki ottavat karsintapaikan vastaan, olympialaisten 2020 jatkokarsinnan Euroopassa pelaavat Serbia, Ranska, Belgia, Slovenia, Bulgaria, Hollanti, Saksa ja Tshekki.

Eurooppalaisista Venäjä, Puola ja Italia varmistivat olympiapaikat karsintojen ensimmäisessä vaiheessa elokuussa. Suomi hävisi kaikki kolme otteluaan.

Suomella on kuitenkin hyvä syy katsoa toiveikkaana arvokisatulevaisuuteen. EM-kisojen 2021 kotiottelunsa Suomen miehet pelaavat Tampereella.

Lentopallon Eurooppa-rankingin merkittävin nousija on Ukraina. Ukraina nousi viisi sijaa, ja uusi ranking on 14:s. EM-kisoissa joukkuetta valmensi Ugis Krastins. Hän on tuttu Suomenkin kentiltä pelaajana ja valmentajana. Hänen poikansa Elviss Krastins edustaa Suomen maajoukkuetta.

Kroatia puolestaan putosi yhdeksällä sijalla (nyt 32:s).

Suomen naisten sijoitus Euroopan rankingissa on 19:s.

Lentopallokarsinta olympialaisiin 2020

  • olympialaisiin pääsee 12 maata
  • isäntämaa Japani saa paikan ilman karsintoja (1)
  • kuusi ensimmäisen karsintavaiheen voittajamaata saavat paikat (6)
  • viisi maantieteellisten karsintojen voittajaa saavat paikat (5)