”Äärimmäisen kova pallontappaja” – hakkuri Henri Laine sopimukseen

Kuva: Marko Panu

Lentopallon 1-sarjassa pelaava Lempo-Volley on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen hakkuri Henri Laineen kanssa.

Laihian Lujan kasvatti Laine, 26 vuotta ja 197 senttimetriä, teki todellisen läpimurron 1-sarjan hakkurien eliittiin menneellä kaudella. Lempo-Volley voitti runkosarjan, ja Laine kuului joukkueen tärkeimpien pelaajien joukkoon. Laine oli runkosarjassa Lempon toiseksi paras pistemies (ykkönen oli Tomi Rumpunen), ja pudotuspelit laskettuna mukaan pisteitä tuli 21 otteluun yhteensä 186.

Manageri Juha Raunion mielestä Laine on tärkeä kiinnitys tulevan kauden joukkueeseen.

– Henri teki hienon sisääntulon viime kaudella joukkueeseen ja oli ratkaisijan roolissa monessa pelissä. Näen hänellä olevan potentiaalia vieläkin kehittyä niin fyysisellä kuin pelillisellä puolella. Ykkössarjan tasolla Henkka tulee olemaan äärimmäisen kova pallontappaja, Raunio sanoo.

Viime kaudella Laine jakoi hakkurivastuuta kokeneen Anssi Vesasen kanssa. Kaksikon peliaika jakaantui tasaisesti. Laine oli esityksiinsä tyytyväinen.

– Viime kausi oli pelillisesti yksi parhaimmistani. Tiukkoja pelejä ja hyviä päänahkoja kertyi runkosarjassa, siitä on varmasti hyötyä ensi kaudella, pohtii Laine.

– Äkillisesti (koronaviruskriisin takia) keskeytetty pudotuspelikausi jätti kuitenkin päällimmäiseksi tuntemukseksi pienoisen pettymyksen. Kauden odotetuimmat pelit jäivät kesken, ja kuntoa ei päästy ulosmittaamaan todellisesti. Toivotaan, että syksyllä päästään jo normaalisti pelaamaan.

Lempo-Volley perustettiin vuosi sitten Lempäälän Jyryn ja Lempäälän Kisan fuusiona. Vaikka kertaheitolla syntyi yksi Suomen suurimmista lentopalloseuroista, oli nopea menestys runkosarjavoittoineen yllätys. Laine uskoo, että korkeatasoinen joukkue muotoutuu ensi kaudeksikin.

– Lempossa sai jatkamaan ennen kaikkea kilpailukykyinen joukkue, hyvä joukkuehenki ja 1-sarjan parhaat taustajoukot. Vaikka odotankin jo näkeväni Saku ”Yläpaula” Tuomivaaran nelospaikan hyökkäyksen loppukesästä, ja jos Jyri Niemi jatkaa, hänen uuden ysärisoittolistansa, ulottuvat suuremmat odotukset playoffeihin, joihin on tavoite ehdottomasti taas päästä, Laine kertoo.

Hakkuri Laineen lisäksi Lempo-Volley on kiinnittänyt yleispelaaja Tommi Niemisen ja passari Saku Tuomivaaran.