Lentopallon Mestaruusliiga: Joni Mikkonen sopimukseen, Akaa-Volley jättää eurokentät väliin

Lentopalloilija Joni Mikkonen on tehnyt jatkosopimuksen Akaa-Volleyn kanssa.

Teksti: Harri Mattila, kuva: Akaa-Volley

Mikkonen haluaa ottaa päättyneen kauden uusiksi. Akaa-Volley oli yksi lentopallon Mestaruusliigan mitaliehdokkaista. Koska kausi päättyi koronaviruspandemian vuoksi ennen aikojaan, kokeneelle pelimiehelle jäi nälkää.

– Näin on. Akaa-Volleyn väreissä olisi hienoa saavuttaa SM-mitali. En todellakaan tällä iällä halua lähteä liigaan vain pelailemaan. Tosissaan mennään ja mitalipelit mielessä, vakuuttaa Viialan Pyryn ja A-Volleyn kasvatti.

Miestä on helppo uskoa. Palkintokaapissa on jo SM-kultaa ja pronssia aiemmilta vuosilta. Ikääkin kesäkuussa tulee täyteen jo 34 vuotta. Miksi siis lähteä liigaan ilman totisia tavoitteita?

– Meillä alkaa olla syksyksi jo kelpo joukkue kasassa. Kyllä tuolla porukalla on täydet mahdollisuudet menestyä. Toinen passari kun vielä löydetään Kuuselan Mikon rinnalle, niin homma on kasassa, kertoo Mikkonen viitaten Akseli Lankisen lähtöön.

Mestaruusliiga keskeytyi maaliskuussa. Sittemmin on ollut aikaa palautua kauden rasituksista.

– Pääosin kevät on mennyt huilatessa. Puolison ravihevosta olen ajanut tuossa naapurin radalla. Nyt toukokuun alusta alkaa valmistautuminen tulevaan kauteen, TM Teräksessä työskentelevä Mikkonen sanoo.

Akaa-Volleyssa jatkuu myös Aleksi Kaatrasalon sopimus. Humppilan Yrin kasvatti liittyi Akaa-Volleyn miehistöön viime kesänä. Mies on viihtynyt joukkueessa niin, ettei käynyt neuvotteluja muiden seurojen kanssa.

– En haikaillut muuttoa, vaan katsoin ensin kortit Akaa-Volleyn johdon kanssa. Sopimukseen päästiin, ja ura jatkuu täällä, kertoo pian 30 vuotta täyttävä keskitorjuja.

Kaatrasalolla on konetekniikan ja tuotantotalouden insinöörin koulutus. Toistaiseksi lentopallo on vienyt miestä eri joukkueisiin ympäri Suomea.

– Kesän ajan olen töissä Leomuovilla. Kun syksyllä kausi alkaa, pääpaino on taas lentopallossa. Maalis-huhtikuussa harjoittelu on ollut melko kevyttä. Juoksulenkeillä ja kuntopiireillä olen pitänyt virettä yllä. Nyt toukokuussa aloitetaan ohjelmoitu treeni.

Kokeneella, maajoukkueessakin pistäytyneellä keskitorjujalla on maan korkeimmalla sarjatasolla kokemusta useasta valmentajasta. Akaa-Volleyn päävalmentaja Oliver Lüütsepp saa mieheltä kiitokset.

– Oliver on tarkka tekemisistä. Jos jokin harjoite ei mene kunnolla, homma katkaistaan ja aloitetaan alusta. Koko ajan mennään työn laatu edellä. Lisäksi hän on kiinnostunut pelaajien mielipiteistä.

Akaa-Volleyn puheenjohtaja Torsti Mahlanen on tyytyväinen joukkueen tilanteeseen.

– Menestyvä joukkue alkaa olla kasassa. Toista passaria vailla ollaan enää. Tavoitteena on vähintään neljäs tila runkosarjassa ja näin kotietu pudotuspeleissä, hymyili Mahlanen.

Akaa-Volley on lähdössä viime kautta ohuemmalla rosterilla liikkeelle. Toisaalta joukkueesta löytyy monipuolisuutta, jolla tilannetta voidaan paikata. Mikkosen voi laittaa kentälle yleispelaajan tai hakkurin rooliin. Eetu Pennanen istuu sekä yleispelaajan että liberon tontille. Hakkuriksi Akaassa koulutettu Aatu Pöllänen paikkaa tarvittaessa keskitorjujana.

– Seuran talous on kunnossa, vaikka koronapandemia veikin loppukauden pääsylipputulot. Kiitos kuuluu yhteistyökumppaneille, jotka eivät ole meitä hylänneet. Ja iso kiitos myös seuran kannattajille, jotka täyttivät niin sanotun virtuaalifinaalin katsomon. Löimme koronaviruksen 6-0.
Koronapandemia on kuitenkin vielä nujertamatta, ja syksyn urheilutapahtumatkin ovat toistaiseksi sumun peitossa.

– Toivottavasti Mestaruusliiga käynnistyy suunnitellusti. Jätämme meille tarjotun paikan Challenge Cupissa (eurocupien kolmostasolla) käyttämättä. Se olisi ollut taloudellisesti iso riski. Eikä kevättalvella puheissa ollut Baltian liiga toteudu ainakaan ensi talvena, päätti Mahlanen.

HARRI MATTILA