Lentopallon maajoukkuetähti Piia Korhonen siirtyy Italiaan

Kuva: CEV.eu

Suomen maajoukkueen lentopalloilija Piia Korhonen siirtyy ammattilaiseksi Italiaan.

Hakkuri Korhosen uusi seura on Italian kakkostasolla pelaava Volley Hermaea Olbia. Seura vahvisti hankintansa tiistaina.

Kolme viime kautta Korhonen edusti Dresdner SC:tä Saksan Bundesliigassa. Parhaimmillaan hän kuului liigan merkittävimpiin hakkureihin, mutta ajoittain loukkaantumiset hidastivat menoa.

Korhonen on ollut Suomen maajoukkueen paras hyökkääjäpelaaja jo hyvän aikaa, vaikka ikää on vasta 23 vuotta. Arvokisadebyytti tuli viime syksynä EM-lopputurnauksessa. Korhonen oli Suomen selkeästi tuotteliain pelaaja tehtyään viidessä ottelussa kaikkiaan 76 pistettä.

– Hermaea on juuri sellainen joukkue, jollaista etsin. Seura on ammattimainen, hyvin organisoitu ja kunnianhimoinen, Korhonen sanoo uuden seuransa tiedotteessa.

– Kehityin Saksassa paljon, mutta en tyydy siihen, vaan haluan voittaa taas Italiassa. Olen kentällä hiljainen pelaaja, mutta pelisilmää ja tekniikkaa löytyy. Tavoite on antaa kaikkeni joukkueelle ja nostaa se sarjataulukossa mahdollisimman korkealle.

Viime kaudella Hermaea sijoittui Italian kakkosliigan lohkossaan viidenneksi (9 voittoa, 9 tappiota). Kotipaikka Olbia sijaitsee Sardinian saaren pohjoisosassa.

Viimeiset Mestaruusliigan kautensa Korhonen pelasi HPK:ssa (nykyisin Hämeenlinnan Lentopallokerho). Italialaisesta tyylistä hän sai esimakua valmentajilta: Luca Chiappinilta ja Matteo Pentassuglialta.

Volley Hermaea Olbian puheenjohtaja Gianni Sarti on mielissään suomalaisurheilijan saapumisesta Sardiniaan.

– Pentassuglia antoi Korhosesta todella hyvät suositukset. Korhonen on jokseenkin epätyypillinen hakkuri, mutta lyönnit ovat erinomaisia. Pidin hänestä heti. Olemme vakuuttuneita, että hän menestyy kentällä ja sen ulkopuolella, arvioi Sarti.

Eurasta kotoisin oleva Piia Korhonen on pelannut Suomen väreissä 77 A-maaottelua.

Suomen naisten lentopallomaajoukkueen avainpelaajista myös passari Kaisa Alanko menestyy ulkomailla. Hän jatkaa Ranskassa, Nantesin joukkueessa. Joukkuetoverikseen hän saa yleispelaaja Suvi Kokkosen, jolle kansainvälinen pesti on ensimmäinen.

Libero Roosa Koskelo jatkaa bundesliigauraansa Stuttgartissa. Hän kuuluu avainpelaajiin joukkueessa, joka hätyyttelee jo maanosan terävintä kärkeä.

Yleispelaaja Noora Kosonen etsii uutta joukkuetta ulkomailta. Jos sellaista ei löydy viimeistään heinäkuun alkupuolella, hän palaa Mestaruusliigaan ja LP Viestiin. Viime kauden hän pelasi Belgian liigassa.