Siirtouutisia lentopallon Mestaruusliigasta

Kuva: CEV.eu

Suomen lentopallomaajoukkueen keskitorjuja Markus Kaurto siirtyy Akaa-Volleyn joukkueeseen.

Akaa-Volley tiedotti lauantaina tehneensä Kaurton kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Viime kaudet Kaurto, jolla on kokemusta A-Volleysta junioriajoilta, on pelannut Mestaruusliigaa VaLePassa.

Loukkaantumiset ovat haitanneet Lempäälän Jyryssä lentopallouransa aloittanutta urheilijaa, mutta kauden 2020-2021 alla näkymät ovat paremmat.

– Viime kausi oli vaikea nilkkavaivojen vuoksi. Olin jo lopettaa kokonaan, mutta kun Lahden Risto otti yhteyttä, kipinä syttyi uudelleen, kertoo Kaurto.

Vuonna 1993 syntynyt, urheiluhierojan ja LVI-asentajan ammatit hankkinut Kaurto pelasi ensimmäisen liigaottelunsa vuonna 2012. Raision Loimusta alkanut liigataival on kulkenut Joensuun Riennon, Perungan Poikien ja oululaisen Ettan kautta Sastamalaan ja nyt Akaaseen.

Lentopallon lisäksi Kaurto on suoriutunut korkeushypyssä. Hänen ennätyksensä on vakuuttava 205 senttimetriä. Takavuosina Viialassa järjestetyissä nuorten lentopalloturnauksissa maajoukkuevalmentaja Pekka Lahtinen värväsi nopeajalkaisen keskitorjujan maajoukkuerinkiin.

– Markus tuli B-junnuna meille kesätreeneihin. Kaveri osoitti alusta lähtien todella kovaa intoa harjoitteluun ja kävi sitkeästi lähes joka treenissä. Voidaan siis sanoa, että Markus on paluumuuttaja, vaikka Valkeakoski onkin hänen kotipaikkansa, vakuutti Lahti.

Kaurto on harjoitellut Akaa-Volleyn mestaruusliigamiehistön kanssa heinäkuun alusta. Joukkueen fysioterapeutti Niko Rouvali on kuntouttanut Tampereen ammattikorkeakoulussa bioanalyytikon tutkintoa suorittavan Kaurton nilkkaa. Tilanne näyttää hyvältä.

– Olen kyllä maajoukkuevalmentaja Joel Banksin kanssa keskustellut. Ensi vuoden EM-kisat totta kai kiinnostavat. Kipinää riittää vielä. Uran hienoimpia hetkiä on ollut esiintyminen sinivalkoisissa kotiyleisölle Tampereen Hakametsän hallissa, tunnusti Kaurto.

– Akaa-Volleyn kokoonpano näyttää lupaavalta. On kolme tasavahvaa keskitorjujaa. On vain hyvä, että pääsen haastamaan Panu Pitkäsen ja Aleksi Kaatrasalon kaltaiset pelimiehet. Kunnon kilpailu pelipaikoista on joukkueen eduksi.

Ennen Mestaruusliigakauden alkua Akaa-Volley testaa valmiuttaan 12.–13. syyskuuta pelattavassa Hunajaturnauksessa. Akaa-Volleyn vieraaksi saapuvat VaLePa, Hurrikaani-Loimaa, Vantaa Ducks, Raision Loimu ja Virosta Saarenmaa.

Raision Loimu: Loimu on hankkinut argentiinalaisen keskitorjujan Facundo Imhoffin. Hänellä on ikää 31 vuotta ja pituutta 202 senttimetriä. Argentiinan maajoukkueessakin pelannut Imhoff on vaikuttanut ammattilaisena kotimaassaan sekä Ranskassa ja Romaniassa. Loimu joutui yllättäen vielä siirtomarkkinoille, koska jo hankittu keskitorjuja Nick Amado päätti lopettaa uransa perhesyiden ja koronavirustilanteen vuoksi.

VaLePa: Olli Kunnarin tavoin Aleksi Mutka lopettaa pelaajauransa ja siirtyy valmennukseen. Hänestä tulee seuran junioripäällikkö.

LP Kangasala: Lentopallon naisten Mestaruusliigaan valmistautuva Kangasala hankki yleispelaajan tontille Roosa Heikkiniemen, 19. Hänellä on aiempaa liigakokemusta LP Viestistä ja Hämeenlinnan Lentopallokerhosta. Myös Roosan sisko Ronja Heikkiniemi pelaa LP Kangasalassa.