Lentopalloilija Aaro Nikula loukkaantui – palasi pikavauhtia kentälle

Kuva: Hannu Moilanen

Lentopallon Mestaruusliigassa VaLePan lupaava hakkuri Aaro Nikula loukkaantui keskiviikkoisessa ottelussa.

Kamppailun VaLePa – Hurrikaani-Loimaa kolmannessa erässä Nikula nilkutti pois kentältä. Edeltäneessä tilanteessa hän oli pelannut takakentällä.

Matias Tihumäki tuli vaihdosta tilalle, ja Nikula sai hoitoa kentän laidalla.

VaLePa voitti kolmannen erän ja meni ottelussa 2-1-johtoon.  Nikula selvisi todennäköisesti säikähdyksellä, sillä hän palasi neljännessä erässä VaLePan avauskokoonpanoon. VaLePa voitti ottelun erin 3-1.

Someron Voimassa lentopalloilun aloittanut Aaro Nikula, 21 vuotta ja 213 senttimetriä, kuuluu Suomen kiinnostaviin nuoriin pelaajiin. Hän on päässyt debytoimaan jo Suomen A-maajoukkueessakin.

Nikulan (17 pistettä) ohella illan hahmo oli VaLePan Romans Sauss. Latvialainen yleispelaaja suoriutui vastaanottajana ja tehokkaana hyökkääjänä. Hänen pistepussinsa kasvoi 19 merkinnällä.

Hurrikaani avasi ottelun hyvällä ilmeellä ja voitti ensimmäisen erän 25-19, mutta ottelun edetessä suoritusvarmuus petti välillä pahastikin. Neljännessä erässä loimaalaisjoukkue hävisi peräti 10 pistettä perättäin.

Keskitorjuja Karri Kutinlahti oli Hurrikaanin tehokkain (+6) ja hakkuri Samuli Kaislasalo pisteahkerin (15). Joukkueen valmentaja Jussi Heino myönsi, että myönteisen startin jälkeen pelaaminen hiipui.

– Alku oli hyvä, ja oltiin valmiita pelaamaan. Pelattiin rauhallista hyvää peliä, huolella tehden. Ei saatu VaLePan vastaanottoa rikki alun jälkeen, mikä hankaloitti meidän peliä, Heino kertasi ottelun jälkeen.

VaLePa on ottanut viidestä liigaottelustaan neljä voittoa. Hurrikaanilla on kolme voittoa ja kolme tappiota. Liigaa johtaa Savo Volley, joka on voittanut kaikki kuusi otteluaan yhteiserälukemin 18-1.

Lentopallon Mestaruusliiga jatkuu torstaina naisten ottelulla LP-Vampula – LP Kangasala. Kangasala johtaa sarjaa.

Puolan lentopalloliigassa passari Eemi Tervaportti tuli kahdessa erässä vaihdosta kentälle. Hänen edustamansa Jastrzebski Wegiel voitti Slepsk Malow Suwalkin vieraissa erin 3-1. Passivastuun kantoi Saksan maajoukkuemies Lukas Kampa.

Saksan Bundesliigassa Roosa Koskelo ja Stuttgart tuulettivat 3-0-vierasvoittoa Dresdenistä. Libero Koskelo pelasi tutusti täyden ottelun.