Eetu Pennanen tottui voittamaan Oulussa, mutta nyt tuli esitys, jolla ”ei saakaan voittaa”

Kuva: Akaa-Volley

Lentopallon Mestaruusliigassa oululainen Etta käänsi saldonsa voitolliseksi lauantaina. Kun Akaa-Volley kaatui erin 3-1, on Ettalla kaudelta kolme voittoa ja kaksi tappiota.

Akaa-Volleyn yleispelaaja Eetu Pennanen siirtyi Akaaseen runsas vuosi sitten nimenomaan Ettasta. Hän oli yksi avainpelaajista Ettan sensaatiohopeakaudella 2018-2019. Lauantaina Pennanen myönsi, että tasoero oli selkeä.

– Etta pelasi todella hyvää hyökkäyspeliä. Meidän ei kuulu, emmekä saakaan voittaa tuollaisella torjunta-puolustuspelillä, Pennanen latasi lehdistötilaisuudessa.

– Sitten vielä päälle oli oma hyökkäyspelaamisemme suoraan sanoen paskaa, Pennanen lisäsi ja pahoitteli heti kielenkäyttöään.

Akaa-Volley on edelleen liigajoukkueena nuori – se nousi pääsarjaan vuonna 2017. Akaassa on tehty hyvää työtä koko ajan. Viime kaudella joukkue oli jo selkeä sarjakärjen haastaja, ja nyt sopii puhua jopa mitalisaumoista.

Asiat ovat silti vielä hakusessa: nyt tuli toinen tappio neljään viime kamppailuun.

– Ei ehkä olla vielä omalla tasolla, mutta ollaan saatu silti raavittua kolmen pinnan voittoja. Paljon on parannettavaa ainakin hyökkäyksessä. Toisaalta ei pelin tarvitse tässä vaiheessa ollakaan mintissä, kunhan saadaan hyvät lähtökohdat keväälle, Pennanen järkeili.

Liigan kärjessä jatkaa Savo Volley jatkaa puhtaalla pelillä. Lauantaina tuli seitsemäs voitto, kun Raision Loimu kaatui 3-0. Savo Volley on hävinnyt koko kaudella vain yhden erän.

Joensuussa Karelian Hurmos kärsi odotetun kotitappion Hurrikaani-Loimaalle. Hurrikaani voitti suoraan erin 3-0. Voittajien hakkuri Samuli Kaislasalo teki ottelun lyhyyteen nähden huimat 18 pistettä.

Hurmos ja Loimu ovat hävinneet kaikki ottelunsa. Sunnuntaina jommallekummalle tulee helpottava avausvoitto, sillä joukkueet kohtaavat Joensuussa.

Lentopallon naisten Mestaruusliigassa Hämeenlinnan Lentopallokerholla on jo kahdeksan ottelun mittainen voittoputki. Kahdeksas voitto tuli OrPon kaaduttua lauantaina Orivedellä 3-1. Pölkky Kuusamo puolestaan voitti kotonaan Nurmon Jymyn 3-0-tuloksella.

LP Kangasala johtaa naisten liigaa 25 pisteen saaliilla. Pölkyllä ja Hämeenlinnalla on 24 pinnaa kasassa.

Lentopallon Mestaruusliiga jatkuu sunnuntaina neljällä miesten ottelulla ja kahdella naisten kamppailulla.