Ilta-Sanomat: Tuomas Sammelvuolle avioero

Kuva: FIVB

Lentopallovalmentaja Tuomas Sammelvuo ja hänen Kuopiossa asuva Petra-vaimonsa eroavat, uutisoi Ilta-Sanomat.

IS kertoo jutussaan, jossa se siteeraa muun muassa Lentopallo.infoa, että Pohjois-Savon käräjäoikeus vahvisti eron syyskuun alussa. Päätöksen mukaan Sammelvuot ovat asuneet yli kaksi vuotta erillään.

– Oikeus ei määrännyt harkinta-aikaa elokuussa vireille pantuun eroanomukseen. Parilla on kaksi teini-ikäistä lasta. Parilla ei ollut avioehtoa, IS kirjoittaa.

Sammelvuo on vuosien ajan valmentanut Venäjällä. Luotsattuaan Kuzbass Kemerovon sensaatiomaiseen liigamestaruuteen viime vuonna hän siirtyi Pietarin Zenitiin. Viime vuonna hänestä tuli myös Venäjän maajoukkueen päävalmentaja.

Pietariin siirryttyään Sammelvuo sanoi yhdeksi syyksi sen, että hän voisi asua lähempänä perhettään ja sukulaisiaan. Sammelvuo suhtautuu valmentamiseen ja lentopalloiluun äärimmäisellä intohimolla.

– Olen uppoutunut valmentajan työhöni. Tässä kaikki päivät näyttävät ulkopuolisista ehkä samanlaisilta, mutta jokainen päivä on erilainen, Sammelvuo kertoi Satakunnan Kansalle.

– Useilla suomalaisilla kavereilla (Pietarissa) on melko sama elämäntilanne. Perheet asuvat Suomessa, vaimot ovat siellä töissä ja lapset kouluissa.

Kuluvalla kaudella Pietarin Zenit on voittanut Venäjän liigassa neljä ottelua ja hävinnyt kaksi. Kansallisen liigan lisäksi Zenitin on määrä pelata eurocupien kakkostasolla CEV Cupissa.

Sammelvuo tekee merkittävää uraa Venäjällä. Hän vaikutti itänaapurissa jo pelaajana (Dynamo Jantar, Lokomotiv Novosibirsk). Kuzbass Kemerovon päävalmentajana hän aloitti vuonna 2016. Kemerovon mestarijoukkueessa 2019 yksi avainpelaajista oli libero Lauri Kerminen.

Lähteinä käytetyt artikkelit: Ilta-Sanomat (Juha Kanerva), Satakunnan Kansa (Markku Saksa)