Nurmon Jymy iskenyt pisteille jokaisessa ottelussaan – Sanni Rantanen, 19, nousee kohisten keskitorjujana

Kuva: Nurmon Jymy

Nurmon Jymy kuuluu ilopillereihin lentopallon Mestaruusliigan tuoreella kaudella. Jymy on ottanut sarjapisteitä jokaisesta ottelustaan.

Jymy on voittanut Puijo Wolleyn ja OrPon. Lisäksi pisteitä on tullut 2-3-tappioista LP Kangasalalle ja Hämeenlinnan Lentopallokerholle. Keskiviikkona Hämeenlinna voitti Nurmossa.

Nurmohallilla nähtiin ailahtelevaa ja virheiden täyttämää peliä kummaltakin joukkueelta. Lopulta Hämeenlinna pääsi omalle pelitasolleen, kun taas kotijoukkueelta tuntui epäonnistuvan kaikki mahdollinen.

Madsenin siskokset Yasmine (20 pistettä) ja Michaela (16) olivat Hämeenlinnan tehopakkaukset. Riikka Valkonen oli Jymyn pisteykkönen 14 merkinnällään.

Jymyn Sanni Rantanen pelaa lupaavaa kautta. Kun mukaan lasketaan vähintään neljä ottelua pelanneet, hän on Mestaruusliigan keskitorjujatilastossa ykkösenä.

– Oma peli lähti hyvin, mutta loppua kohti tehot loppuivat. Tulee pitkä kausi, mikäli kaikki pelit pitää vetää viiteen erään, Rantanen perkasi keskiviikon antia.

– Peli ei ollut parasta, johon me pystymme. Emme olleet missään vaiheessa huipulla. Viidenteen erään lähdimme hyvällä asenteella, mutta vastustaja tuli kovaa, emmekä pystyneet tekemään oikein mitään. Ei uskottu omaan tekemiseen. Meille tuli tänään paljon syöttövirheitä, ja juuri syötön pitäisi kotisalissa olla kohdallaan. Ottelu ratkesi ainakin osittain virheisiin, joita me teimme kaikilla osa-alueilla.

Nurmon Jymyn (JymyVolley) hyvän tekemisen takana on meritoitunut valmentaja Kari Raatikainen. Toisaalta keskiviikkoinen esitys ei ollut sitä, mitä ryhmältä odotetaan.

– Oli hyvin nahkea, nihkeä ja vaikea ottelu. Jos pisteitä ei saa syötöllä, joutuu tekemään jokaisen pisteen eteen todella paljon töitä, ja kun peli ei ole henkisesti ihan uomissaan, pelaamisesta tulee juuri näin vaikeaa. Valmentajana miettii enemmän pelin laatua kuin pisteitä, ja tänään laatu ei ollut sitä, mitä olisin meiltä odottanut, kommentoi Raatikainen.

– Viidennessä erässä teimme yhden hienon torjunnan, emmekä sen jälkeen oikein mitään. Mikäli viides erä oli parasta peliä mihin he pystyvät, olemme me todella vaikeuksissa, ellei oma peli kulje. Toki piste Hämeenlinnalta myös mairittelee, valmentaja selvensi.

Siinä missä Nurmossa koettiin jännitysnäytelmä, vastaava oli kaukana Kuusamossa ja Salossa. Salossa LP Viesti koulutti nousijajoukkue Helsinki Volleyta erin 3-0. Itseluottamuksensa menettänyt Helsinki sai kamppailussa vain 11, 9 ja 13 eräpistettä.

Kuortaneen nuoret ovat hävinneet kaikki kolme otteluaan 0-3-tuloksella. Nyt tuli kyytiä Pölkky Kuusamon kotisalissa. Kuortane pelaa sparrausmielessä yhden kotiottelun jokaista varsinaista liigajoukkuetta vastaan.

Pölkyllä ja Viestillä on sarjan kärjessä molemmilla 15 pistettä. Kärkikolmikon täydentää Hämeenlinna.

Lentopallon Mestaruusliiga jatkuu lauantaina viidellä miesten ja kolmella naisten kamppailulla.