MM-tason vahvistus: Henrik Porkka siirtyy Vantaa Ducksiin

Kuva: CEV.eu

Henrik Porkka on lentopallon miesten Mestaruusliigassa pelaavan Vantaa Ducksin uusi vahvistus.

Keskitorjuja Porkalla on kokemusta jopa lentopallon MM-kisoista – hän edusti Suomea vuoden 2018 turnauksessa. Viime kaudet hän on vaikuttanut Sveitsin liigassa.

Mestaruusliigaa Porkka on pelannut aiemmin LEKA Volleyssa ja Hurrikaani-Loimaassa.

Porkka, Karhulan Veikkojen kasvatti, yhdistää nyt liigalentopalloilun tradenomiopintojen viimeistelemiseen. Hän luottaa siihen, että Ducks on ensi kaudella iskukykyinen.

– Tiedän, että tämä on hyvä jengi ja että Juho Rajala on hyvä koutsi, Porkka sanoo Ducksin verkkosivuilla.

Vantaalaisjoukkueella on verkon keskusta varsin lupaavassa kuosissa, sillä erinomaisen kauden pelannut Lauri Lehtonen jatkaa ryhmässä. Jatkosopimukset ovat tehneet myös yleispelaajat Kalle Kattelus ja Ville Kattelus.

Menneellä kaudella Ducks sijoittui runkosarjassa kahdeksanneksi ja eteni pudotuspeleihin. Ducks hävisi puolivälierissä Savo Volleylle suoraan kolmessa ottelussa.

Pölkky Kuusamo: Lentopallon naisten Suomen mestari lähtee ensi kauteen uuden passarin voimin – Jalissa Trotterin siirryttyä valmennustöihin Yhdysvaltoihin hyökkäyspeliä tulee juonimaan Katja Kylmäaho.

Kylmäaho on tuttu laadukkaista joukkueista (viimeksi LP Kangasala), minkä lisäksi ulkomailla ja maajoukkueessakin on tullut piipahdettua. Uusi mahdollisuus tulee hyvään saumaan, sillä Kylmäaho putosi Kangasalan kakkospassariksi viime kauden ratkaisuhetkillä.

– Mielenkiinnolla odotan uusia pelikavereita ja sitä, kuinka korkealle voimme joukkueena kurkotella, sanoo Kylmäaho.

Pölkyn uusin ulkomaalaiskiinnitys on yleispelaaja Breana Runnels. Hän tulee Suomeen pelattuaan yliopistouran Pohjois-Amerikan kentillä. Keskitorjujaksi on hankittu Assi Vainikka. Pölkky etsii vielä kahta pelaajaa.

Woman Volley: Lupaava lentopalloilija Miia-Maria Mäkikyrö jatkaa Rovaniemellä ja keskittyy jatkossa yleispelaajan rooliin. Hänet on nähty myös keskitorujana. Hakkuriosastoa täydennetään Veera Ravealalla.

Nurmon Jymy: Tuoreimmat sopimuspelaajat ovat Kerttu Kannala, Ada Peura ja Veera Heinimäki.

OrPo: Yleispelaaja Oona Viljanen palaa Woman Volleysta Orivedelle.