Taas voitto: Suomen lentopallomiesten EM-juna on raiteillaan

Kuva: CEV.eu

Suomen miesten lentopallomaajoukkue voitti Itävallan EM-karsintaottelussa keskiviikkona.

Karsintoihin Suomi on saanut varsin myönteisen alun, sillä taskussa on kaksi voittoa ja täydet kuusi sarjapistettä.

Keskiviikkona Tampereella käydyssä kamppailussa erät päättyivät pistein 25-21, 23-25, 25-16 ja 25-17.

Ensimmäisessä karsintaottelussaan viime viikolla Suomi kaatoi vieraissa Latvian erin 3-1.

Suomen avauskokoonpano oli sama kuin Latvia-ottelussa: passari Fedor Ivanov, hakkuri Aaro Nikula, keskitorjujat Severi Savonsalmi ja Nuutti Niinivaara, yleispelaajat Sakari Mäkinen ja Antti Ronkainen sekä libero Voitto Köykkä.

Kotijoukkueen virhesuma lipsautti toisen erän Itävallalle, mutta muuten Suomi pelasi hyvällä tempolla ja raikkaalla ilmeellä. Vastaanotto toimi luotettavasti, joten Ivanovilla oli mainiot asetelmat pyörittää hyökkäyspeliä.

Nikula paukutteli 18 pistettä ja päätti hyökkäyksensä 68-prosenttisesti pisteeseen. Niinivaara oli vahva verkon keskustassa. Hän viimeisteli 11 pinnaa, mukaan lukien kaksi torjuntapistettä. Eniten vastustajan aloitussyöttöjä nosti kapteeni Ronkainen.

Ensi kaudeksi Bundesliigaan siirtyvä Köykkä on onnistunut hyvin liberon tontilla.

– Ensimmäinen erä oli hyvä, toisessa vähän odoteltiin, että peli lähtisi rullaamaan. Kolmas ja neljäs olivatkin sitten meidän, Köykkä sanoi Ylelle.

– Kyllä tykkään tästä roolista, kun saan vastuuta. Itsellä oli alussa vähän tutinaa, mutta siitä se lähti rentoutumaan. Hyvillä mielin jatketaan, kunhan saadaan oma, nopea peli rullaamaan, hän lisäsi.

Vaikka Suomi on liikkeellä aidosti nuorennetulla miehistöllä, se oli selkeä ennakkosuosikki Itävalta-ottelussa. Vieraat näyttivät kuitenkin, ettei heitä kävelyvauhdilla voiteta. Vasta neljännen erän lopulla Itävallan selkäranka taittui. Michael Czerwinski oli paras pistemies 17 merkinnällään.

Yleisömääräksi Hakametsässä merkittiin melko vaatimaton 2 400. Ennen ottelua pidettiin hiljainen hetki lentopallolegenda Reino Kososen muistolle.

EM-karsintalohkossa pelataan kaksinkertainen sarja, joten kaikille joukkueille tulee kaksi koti- ja kaksi vierasottelua. Suomi pelaa vielä Itävaltaa vastaan vieraissa (sunnuntai) ja Latviaa vastaan kotona (ensi keskiviikko).

EM-karsinnat käydään kaikkiaan seitsemässä lohkossa. Jokaisen lohkon paras saa paikan lentopallon EM-kisoihin 2023. Lisäksi lopputurnaukseen pääsevät viisi parasta lohkokakkosta.

Muut 12 joukkuetta määräytyvät kisajärjestäjyyden ja edellisten EM-kisojen menestyksen perusteella.