Lentopallon MM-kisat 2022: Serbia maailmanmestaruuteen

Kuva: FIVB

Serbia on lentopallon naisten maailmanmestari vuosimallia 2022.

Lentopallon naisten MM-kisat 2022 huipentuivat lauantaina loppuotteluun ja pronssiotteluun Alankomaiden Apeldoornissa.

Loppuottelussa Serbia kaatoi Brasilian suoraan erin 3-0. Erät päättyivät pistein 26-24, 25-22 ja 25-17.

MM-kulta on Serbialle toinen peräkkäinen. Kultavalmentajana toimi Daniele Santarelli.

Viisissä viime MM-kisoissa Brasilia on ottanut neljä mitalia (kolme hopeaa, yksi pronssi), mutta kultaa Brasilian naiset eivät ole koskaan voittaneet.

Muilla osa-alueilla Serbia ja Brasilia olivat varsin tasaväkiset, mutta hakkuripelin Serbia vei totaalisesti nimiinsä. Huima pääiskijä Tijana Boskovic latoi Bojana Drcan passeista palloa kenttään aivan ylivoimaiseen tapaan. Brassikollega Lorenne ei yltänyt lähimainkaan samalle tasolle.

Boskovic ja Drca olivat tärkeitä osia Serbian timanttisessa kuusikkopelissä, ja pelaavan kokoonpanon täydensi erinomainen libero Teodora Pusic.

Riittämätöntä hakkuripeliä lukuun ottamatta myös Brasilia esitti ensiluokkaista lentopalloilua. Ensimmäisissä erissä se taisteli tasapäisesti voitoista, mutta kolmannessa itseluottamuksen murenemisen saattoi jo aistia.

Boskovic vaikutti varsin liikuttuneelta 24 pisteen huippusuorituksensa jälkeen.

– Olen sanaton. Nämä tytöt, tämä energia, ei tappioita koko turnauksessa… Olen niin iloinen, kun saan olla osa tätä joukkuetta. Rakastan lentopallon pelaamista, siinä kaikki, Boskovic sai sanotuksi.

Serbeistä myös keskitorjuja Jovana Stevanovic (11) sai hyvän pistesaaliin. Brasilialle Gabi, Carol ja Lorenne tekivät yhdeksän pinnaa kukin.

Mitaliottelut alkoivat jo iltapäivällä, kun Italia ja Yhdysvallat iskivät yhteen pronssiottelussa. Italia saavutti MM-pronssia voitettuaan amerikkalaisjoukkueen suoraan 3-0.

Pronssille Italian valmensi Davide Mazzanti. Viime kisoissa Italia sai MM-hopeaa.

Lentopallon MM-kisojen 2022 kunniamaininnat

Arvokkain pelaaja: Tijana Boskovic (Serbia)

Passari: Bojana Drca (Serbia)

Hakkuri: Tijana Boskovic (Serbia)

Keskitorjujat: 1. Carol (Brasilia), 2. Anna Danesi (Italia)

Yleispelaajat: 1. Gabi (Brasilia) 2. Miriam Sylla (Italia)

Libero: Teodora Pusic (Serbia)

Syyskuussa päättyneissä miesten MM-kisoissa kultaa saavutti Italia, hopeaa Puola ja pronssia Brasilia.

Lentopallon naisten MM-kisat 2022

La 15.10. Loppuottelu Serbia-Brasilia 3-0
26-24, 25-22, 25-17

Pronssiottelu Italia-Yhdysvallat 3-0

Välierät

Italia-Brasilia 1-3
Serbia-Yhdysvallat 3-1

Puolivälierät

Italia-Kiina 3-1
Yhdysvallat-Turkki 3-0
Brasilia-Japani 3-2
Serbia-Puola 3-2

Jatkolohkot

E: Italia, Kiina, Belgia, Japani, Brasilia, Alankomaat, Puerto Rico, Argentiina

F: Serbia, USA, Turkki, Thaimaa, Dominikaaninen tasavalta, Puola, Kanada, Saksa

Alkulohkot

A: Alankomaat, Italia, Belgia, Puerto Rico, Kamerun, Kenia

B: Puola, Turkki, Dominikaaninen tasavalta, Etelä-Korea, Thaimaa, Kroatia

C: USA, Serbia, Saksa, Bulgaria, Kanada, Kazakstan

D: Brasilia, Kiina, Japani, Kolumbia, Argentiina, Tshekki

Tulokset ja koko otteluohjelma