Molemmat loppuottelijat selvillä naisten lentopalloliigassa

Kuva: CEV.eu

Lentopallon naisten Mestaruusliigan loppuotteluissa 2024 kohtaavat Pölkky Kuusamo ja LP Kangasala.

Asia varmistui tiistaina, kun Pölkky voitti Puijo Wolleyn viidennessä ja ratkaisseessa välieräottelussa. Pölkky vei Kuusamossa käydyn ottelun erin 3-1 ja ottelusarjan voitoin 3-2.

Pölkky Kuusamo ottaa näin ollen mitalin jo viidennellä perättäisellä kaudella. Kuusamolaisryhmä saavutti pronssia vuonna 2019 ja kaksi vuotta myöhemmin hopeaa. Pölkky voitti Suomen mestaruudet vuosina 2022 ja 2023.

Vuonna 2020 koronaviruspandemia keskeytti kauden, eikä mitaleja jaettu.

Carlyle Nusbaum, Pölkyn tärkeä yleispelaaja, alkaa päästä loukkaantumisen jälkeen parhaaseen kuntoonsa. Ratkaisukamppailussa hän oli paras pisteentekijä 28 merkinnällään. Hän esitti näyttäviä iskulyöntejä sekä nelospaikala että kolmen metrin takaa ja otti neljä torjuntapistettäkin.

– Tämä ei onnistuisi ilman joukkuetovereiden apua. Olemme kasvaneet yhdessä todella paljon kauden aikana, Nusbaum totesi ottelun jälkeen.

– Nyt on innokkaat, iloiset ja väsyneet tunnelmat. Kovat viisi ottelua takana. Molemmat joukkueet pelasivat loistavan sarjan. Kolmannen ottelun jälkeen pystyimme muuttamaan ajattelutapaamme positiivisemmaksi ja aloimme tiedostaa, että meillä on mahdollisuudet voittoon, avainpelaaja lisäsi.

Puijon näkyviä pelaajia olivat hakkuri Selma Räsänen (17 pistettä), keskitorjuja Ella Autere (4 torjuntapistettä) ja hyvin passannut Liina Räty.

– Todella tasainen sarja, ja molemmat joukkueet pelasivat kovalla tasolla. Tasaista oli tänäänkin. Teimme aika paljon syöttövirheitä, ja sitten aloimme keskittyä siihen, että syöttö on ruudussa. Sitten vastustaja tulikin aika kovalla hyökkäyksellä, Räty arvioi.

Kangasala varmisti loppuottelupaikkansa jo aikaisemmin pudotettuaan LP-Vampulan kultataistelusta suoraan voitoin 3-0.

Loppuottelusarja Pölkyn ja Kangasalan välillä käynnistyy todennäköisesti sunnuntaina 7. huhtikuuta.

Puijo ja Vampula pelaavat himmeimmistä mitaleista pronssiottelusarjassa. Puijo puolustaa SM-pronssia, kun taas mitali olisi Vampulalle seurahistorian ensimmäinen.

Lentopallon miesten Mestaruusliigassa välierien ottelusarjat Hurrikaani-Loimaa – Savo Volley ja Akaa-Volley – VaLePa ovat yhä kesken. Katso tilanteet tästä.

Lentopallon 1-sarjassa molemmat mestaruudet menivät Kuortaneelle. Naisten 1-sarjan voitti Kuortane ja miesten 1-sarjan samaisen valmennuskeskuksen joukkue Murikat. Kummallakaan joukkueella ei ole nousuoikeutta, joten liigakarsintoja ei pelata.

Mestaruusliigasta karsintoihin olisivat joutuneet Hämeenlinnan Lentopallokerho ja Vantaa Ducks.