Suomi pusersi huipputärkeän voiton lentopallon MM-kisoissa

Kuvat: FIVB

Suomi voitti Kuuban erin 3-1 lentopallon MM-kisoissa Bulgariassa. Voitto on Lentisäijille kisojen ensimmäinen.

Avausottelussa Suomen pelaaminen herätti toiveita 0-3-tappiosta huolimatta. Perjantaisessa Kuuba-pelissä tekeminen kantoi jo hedelmää. Avauserän alussa ja uudelleen kolmannessa erässä Kuuba vei ottelua, mutta ratkaisuhetkillä Suomi pystyi hajottamaan karibialaisten pelin täysin.

Suomen aloitussyötöt olivat riittävän vaikeita, ja torjunnalla kertyi useita tärkeitä pisteitä. Vastaanottoon ja hyökkäyskovuuteen kaivataan parannusta. Kummankaan joukkueen peli ei hivellyt silmää; Kuubakin tosin näytti olevansa kova joukkue, jos sille antaa siihen mahdollisuuden.

Pienet pisteet Varnassa käydyssä ottelussa kirjattiin 25-19, 25-19, 20-25 ja 25-16.


Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo vaihtoi otteluun Tommi Siirilän tilalle toiseksi keskitorjujaksi Markus Kaurton. Lisäksi Sakari Mäkinen sai toisen yleispelaajan paikan Antti Ronkaisen asemesta.

Aloituskokoonpanossa Suomella pelasivat myös passari Eemi Tervaportti, hakkuri Urpo Sivula, keskitorjuja Sauli Sinkkonen, yleispelaaja Elviss Krastins ja libero Lauri Kerminen.

Viisi suomalaispelaajaa pääsi vähintään kymmeneen pisteeseen: Sivula, Kaurto ja Mäkinen (12), Krastins (11) sekä Sinkkonen (10). Kaurton pisteistä viisi tuli torjunnalla. Miguel David Gutierrez Suarez teki Kuuban ahneimpana 17 pinnaa.

Sankan suomalaisfanijoukon tahdittama voitto on Suomelle äärimmäisen tärkeä, sillä alkulohkosta pääsee käytännössä kahdella otteluvoitolla jatkoon eli 16 parhaan joukkoon.


Suomi pelaa nyt kolme ottelua kolmeen päivään. Lauantaina kohdataan Puola ja sunnuntaina Puerto Rico. Alkulohkon viimeisessä ottelussaan tiistaina Suomi pelaa Irania vastaan.