Suomelle avautuivat hyvät näkymät lentopallon EM-kisoihin

Kuva: FIVB

Lentopallon miesten EM-kisojen alkulohkot arvotaan keskiviikkona. Suomella on hyvät näkymät.

EM-kisoissa 2019 pelaa ensimmäistä kertaa 24 joukkuetta. Joukkueet arvotaan neljään kuuden joukkueen vahvuiseen alkulohkoon.

Kärkipaikat lohkoissa kuuluvat kisaisännille: Ranskalle, Slovenialle, Belgialle ja Hollannille.

Muut joukkueet jaetaan viiteen ”koriin” rankingien perusteella. Suomen paikka on kakkoskorissa, joten alkulohkoon tulee kolme joukkuetta, jotka ovat lähtökohtaisesti Suomea heikompia.


Lohkoissa pelataan yksinkertainen sarja, joten joukkueille kertyy viisi ottelua. Kaikkien lohkojen neljä parasta jatkavat pudotuspeleihin, 16 parhaan joukkoon.

Euroopan lentopalloliitto CEV määritteli korit syksyn 2017 rankingin perusteella. Se tuo lisäjännitystä, sillä monen joukkueen vire on varsin erilainen kaksi vuotta myöhemmin. Esimerkiksi Viro (kolmoskori), Ukraina ja Kreikka (neloskori) sekä Valko-Venäjä (viitoskori) osoittivat EM-karsinnoissa vakuuttavia otteita.

EM-kisoihin Tuomas Sammelvuon valmentama Suomi raivasi tien sijoituttuaan toiseksi karsintalohkossa. Miehet lähtevät EM-kisoihin peräti 18:nnen kerran.


Suomen naisetkin pelaavat tänä vuonna EM-lopputurnauksessa. Lohkot arvotaan ensi viikon keskiviikkona.

Upeaan arvokisavuoteen lisäjännitystä tuovat Suomen alle 17-vuotiaat pojat ja alle 16-vuotiaat tytöt. Molemmat selvittivät tien EM-kisoihin.

Lentopallon miesten EM-kisat 2019, alkulohkoarvonta 16.1.

Isäntämaat: Ranska, Slovenia, Belgia, Hollanti

Ykköskori: Venäjä, Serbia, Puola, Italia

Kakkoskori: Bulgaria, Saksa, Suomi, Tshekki

Kolmoskori: Viro, Slovakia, Turkki, Portugali

Neloskori: Espanja, Ukraina, Kreikka, Makedonia

Viitoskori: Valko-Venäjä, Montenegro, Romania, Itävalta