Siirtouutisia lentopallon Mestaruusliigasta

Nette Peit iskee pian LP Viestissä. Kuva: CEV.lu

Lentopallon hallitseva Suomen mestari LP Viesti vahvistuu yleispelaaja Nette Peitillä.

Menneellä kaudella Peit kuului liigan parhaisiin yleispelaajiin. Virolainen edusti LP Kangasalan joukkuetta. Peit, 27, on pelannut myös Virossa, Ruotsissa ja Sveitsissä. Hän kuuluu Viron maajoukkueeseen.

– Valitsin LP Viestin, koska se on paras seura Suomessa, kuten kulunut kausi osoitti. Toivon, että tulevalla kaudella saan ensimmäisen mitalin Suomesta, Peit sanoi LP Viestin verkkosivuilla.

Vahvistuksille on tilausta, sillä huippuhakkuri Kertu Laak siirtyy salolaisjoukkueesta toisaalle. LP Viestiin on tulossa vielä muutama uusi pelaaja.

SM-pronssimitalisti Pölkky Kuusamo ja Pihtiputaan LiigaPloki ovat nimittäneet uudet valmentajat. Pölkyn valinnaksi osoittautui tunnettu kaveri, Timo Tolvanen. ”Dole” kertoo, että tarjolla olleista vaihtoehdoista Pölkky sykähdytti ”ylivoimaisesti eniten”.

– Pääsen loistaviin olosuhteisiin tekemään ja toteuttamaan haavettani päätoimisena valmentajana, Tolvanen kommentoi.

Menneellä kaudella Tuomas Alatalo valmensi Pölkkyä, mutta yhteistyö kariutui. Pronssijuhlaan joukkueen johdatti valmentajanpestin ottanut Zvonko Nikolic. Jatkuvuutta Kuusamoon tuovat Adeja Lambertin ja Jonna Wasserfallerin uudet sopimukset.

LiigaPloki puolestaan lähtee seuraavalle lentopallokaudelle italialaisen Alessandro Lodin komennossa. Lodi, 40, on tuttu muun muassa Suomen naisten maajoukkueen valmennustiimistä.

– Valmennustyylini on opettaa hyvät tekniset ja henkiset taidot. Teemme kovasti töitä kilpailukykyisen joukkueen muodostamiseksi. Uutisia on tulossa hyvin pian, kertoo Lodi.

Lentopallon miesten Mestaruusliigassa pronssijoukkue Hurrikaani-Loimaa lähtee etsimään uutta passaria. Yhdysvaltalaisen Matt Westin pesti Loimaalla jäi yhteen kauteen. Hän siirtyy Ranskaan, Cannesin joukkueeseen.

Jussi Heino jatkaa Hurrikaanin päävalmentajana. Hän lunasti sopimukseen sisältyvän, kahden vuoden mittaisen option.

Mestarijoukkue VaLePan valmentajanvaihdoksesta kuultiin jo aiemmin. Muutos voi olla luvassa myös yleispelaajaosastolla, sillä Ruotsin maajoukkuemies Erik Sundberg on epävarma ensi kauden joukkueestaan.