Lentopalloliigan nousijat: Hurmoksella miehistömuutos, Puijo edelleen nollilla

Pölkyn Jonna Wasserfaller kuuluu liigan vaarallisimpiin syöttäjiin.

Lentopallon naisten Mestaruusliigan tuoreella kaudella Pölkky Kuusamo ylsi ensimmäisenä kolmeen otteluvoittoon.

Keskiviikkona Pölkky kävi hakemassa täydet sarjapisteet Puijo Wolleylta Kuopiosta. Ottelu päättyi erin 3-0.

Pölkyn hakkuri Lucia Babic pyssytti peräti seitsemän ässäsyöttöä ja viimeisteli kaikkiaan 14 pistettä. Neljääntoista pisteeseen pääsi myös Jessica Kosonen. Puijon Janica Helenius kirjautti 10 pistettä, mutta virheet painoivat oman pelin kaksi pistettä pakkasen puolelle. Pistetilastossa Ella Autere oli kuopiolaisjoukkueen tehokkain (+5).

Pölkyllä olivat alla voitot Woman Volleysta ja Hämeenlinnan Lentopallokerhosta.  Pölkyn päävalmentaja Timo Tolvanen näki, ettei voitto Puijosta tullut erityisen vakuuttavasti.

– Vähän meinattiin mennä jalka jarrulla. Pientä turhautumistakin oli havaittavissa, kun peli ei rullannutkaan koko ajan meidän tahtiin. Viimeisen erän lopussa alkoi löytyä sitä meidän omaa pelaamista ja rentoutta sekä positiivisia ilmeitä, Tolvanen kommentoi.

Entisen huippupelaajan Jukka Lehtosen valmentama liiganousija Puijo Wolley on hävinnyt molemmat ottelunsa ja jäänyt erävoitoitta.

Lentopallon miesten Mestaruusliigan nousijan Karelian Hurmoksen joukkueeseen tuli muutoksia. Uusi hankinta on Norjan maajoukkuemies Petter Östvik. Kyseessä on 21-vuotias ja 198 senttimetriä pitkä keskitorjuja.

Hurmoksen vahvuudessa Östvik korvaa Atte Rissasen. Rissanen joutuu polvileikkaukseen. Hurmos ja Rissanen purkivat välisensä sopimuksen.

Ensimmäisessä liigaottelussaan Hurmos hävisi kotikentällä Vantaa Ducksille erin 1-3.

Lentopallon naisten Suomen cupissa LP Viesti voitti TuTon erin 3-0. TuTo sai ottelussa yhteensä vain 34 pistettä. Tynkäkisaksi menneessä Suomen cupissa Viesti meni kertaheitolla neljän parhaan joukkoon.

Muut puolivälierät ovat Vilppulan Tähti – LiigaPloki, Joen Juju – Puijo Wolley ja LP-Vampula – Hämeenlinnan Lentopallokerho.

Lentopallon miesten Suomen cupissa puolivälierät pelataan lokakuun lopulla:

Isku-VaLePa
Karpaasit-Hurmos
Himanka – Savo Volley
VaLePa 2 – Hurrikaani-Loimaa