Siirtouutisia lentopallon Mestaruusliigasta

Kuva: CEV.eu

Lentopallon naisten Mestaruusliigassa Salla Karhu siirtyy LP Kangasalan joukkueeseen.

LP Kangasala vahvisti tiistaina, että seura ja pelaaja ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen. Viime kauden Karhu edusti LiigaPlokia.

Karhulla on edessään paluu, sillä hän kantoi LP Kangasalan värejä hopeakaudella 2014–2015. Sen jälkeen yleispelaajalla on seura vaihtunut peräti kuusi kertaa.

Kangasalta Karhu siirtyi OrPoon. Lisäksi hän pelasi Hämeenlinnassa kahteen eri otteeseen. Kaudella 2018–2019 hän kävi kokeilemassa Ranskan liigan Quimperissä, mutta palasi kesken kauden kotimaahan.

– En saanut itsestäni parasta irti, enkä ollut enää oma itsevarma itseni kentällä. Oma pelitapani muuttui paljonkin. Olen aina pitänyt itseäni enemmän nopeana kuin vahvana pelaajana. Vahvaa pelaajaa tässä joukkueessa olisi kaivattu. Reissu oli opettavainen, Karhu kommentoi Lentopallo.infolle tuolloin.

Ensi kaudeksi LP Kangasala on hankkinut myös keskitorjuja Karoliina Fribergin ja passari Katja Kylmäahon. Karhu, Friberg ja Kylmäaho kuuluvat Suomen maajoukkueryhmään.

LiigaPlokin tyhjentäminen suomalaispelaajista alkaa olla täydellinen. Aiemmin joukkueesta lähtivät jo Daniela Öhman, Yasmine Madsen, Tuuli Tuominen ja Venessa Loukonen – kaikki Hämeenlinnan Lentopallokerhoon.

Nyt alkaa kuulua jo tulopuoleltakin. Tiistaina LiigaPloki kertoi tehneensä sopimukset Anniina Kastarisen (edellinen seura Puijo Wolley), Sanni Rantasen (Kuortane) ja yhdysvaltalaispelaaja Jaelyn Keenen kanssa. Kaikki ovat keskitorjujia.

Keene pelasi yliopistolentopalloa Illinois State -yliopistossa ja teki viime kaudella ammattilaisdebyyttinsä Itävallassa.

– Tästä tulee ihan uusi seikkailu, en ole ollut koskaan Suomessa. Treenaan innokkaasti, jotta olen parhaassa mahdollisessa kunnossa, kun tulen Suomeen, Keene sanoo.

LP Viesti: Keskitorjujat Anna Czakan ja Nea Haatainen jatkavat Salossa.