Monen johtavan lentopalloilijan ura päättyi koronaviruksen värittämään kauteen

Kuva: FIVB

Koronaviruskriisi toi lentopallokauden 2019-2020 ennenaikaiseen loppuun. Loppu koitti myös usealle merkittävälle pelaajauralle.

Italian maajoukkueen kapteeninakin toiminut Cristian Savani päätti lopettaa uransa. Yleispelaaja oli voittamassa Italialle kahta EM-kultaa. Olympialaisista 2012 jäi muistoksi pronssinen mitali.

– Lähes 20 vuoden uran jälkeen on koittanut hetki kääntää sivua. Lentopallo antoi minulle paljon, ja sain elää tunteikasta aikaa. Mikä toinen elämäni sitten onkin, toivon, että pysyn todella vahvasti lentopallokuvioissa, Savani kirjoitti somessa.

Verona jäi Savanin, 38, viimeiseksi seurajoukkueeksi. Hän pelasi ammattilaisena myös Kiinassa, Qatarissa ja Turkissa.

Saksan naisten lentopallomaajoukkueen passari ja kapteeni Denise Hanke kertoi huhtikuussa lopettavansa lentopalloilun. Uran päätös tuli varsin varhain, sillä Hanke on vasta 30-vuotias.

– Päätös on vaikein tekemäni, mutta se syntyi jo kauan sitten, Hanke kertoi Saksan lentopalloliiton verkkosivuilla.

– Aika maajoukkueessa oli aivan spesiaalia. Lentopallo on suuri osa elämääni, mutta nyt se vaihe on ohi. Muistot pysyvät sydämessäni ikuisesti, lisäsi reilut 200 A-maaottelua pelannut passari.

Saksan maajoukkueessa Hanke oli saavuttamassa EM-hopeaa vuonna 2013. Kotimaassaan hän tuli tutuksi erityisesti Schwerinin joukkueessa. Lisäksi hän pelasi liigaa Puolassa ja Turkissa.

Viime tammikuussa Hanke nähtiin Suomessakin. Schwerin vieraili Hämeenlinnassa ja voitti CEV Cupin ottelun Hämeenlinnan Lentopallokerhoa vastaan erin 3-1. Schwerin eteni cupissa neljän parhaan joukkoon, mutta kisa jäi koronavirusrajoitusten takia kesken.

Tähtitason pelaajia lähti ”eläkkeelle” myös Suomessa. Maajoukkue- ja arvokisasankarit Mikko Oivanen ja Olli Kunnari lopettivat uransa VaLePan väreissä. Molemmat kuuluivat vuosien ajan Suomen maajoukkueen luottopelaajiin.

Pelit loppuivat myös Vantaa Ducksin seuraikoni Toni Kankaanpäältä. Kankaanpää pääsi ajoittain maajoukkueeseen, ja muun muassa esiintyi Suomen kapteenina Euroopan kisoissa 2015.

Johtava pelaaja putosi Suomen naisten lentopallomaajoukkueen vahvuudesta, kun keskitorjuja Laura Pihlajamäki päätti lähteä etsimään muita haasteita. Pihlajamäki nousi Suomen kapteeniksi Pauliina Vilposen lopetettua.

Lisäksi libero Saana Koljonen lopetti uransa, tosin vastoin tahtoaan. Nilkan infektiovaivan takia hän ei pystynyt pelaamaan sitten kauden 2018-2019. Koljosen, joka kuului maajoukkueen vakionimiin, viimeiseksi seurajoukkueeksi jäi ranskalainen Quimper.