Muutostuulet puhaltavat yhä navakammin Hämeenlinnan Lentopallokerhossa

Voitontanssit ovat olleet vähissä Hämeenlinnassa. Tyylinäyte Mestarien liigasta 2018. Kuva: CEV.eu

Kuohunta jatkuu Hämeenlinnan Lentopallokerhossa. Serbialaispelaajat eivät jatka Hämeenlinnassa.

Kerho vahvisti somessa maanantaina, että serbit Aleksandra Cveticanin ja Jelena Oluic ovat lähteneet kotiin.

Epäilykset asiasta heräsivät sunnuntaina, kun kaksikko oli poissa Hämeenlinnan ottelusta. Lentopallokerho voitti LP-Vampulan 3-0.

Yleispelaaja Cveticanin pelasi aiemmin Mestaruusliigaa LP-Vampulassa. Siellä hän teki hyvää tulosta, mutta Hämeenlinnassa homma ei lähtenyt toimimaan missään vaiheessa.

Oluicin, yleispelaaja hänkin, lähteminen on Hämeenlinnalle lähinnä helpotus, sillä hän ei ollut edes vahvistus.

Vaikka kausi on vielä nuori, Hämeenlinna on menettänyt jo neljä huomattavaa pelaajaa, ja valmentajakin on vaihtunut. Äskettäin passari Dana Schmitin kausi päättyi loukkaantumiseen.

Merkittävin menetys Kerholle on Daniela Öhman. Sopimuksessaan olleen ns. ulkomaanpykälän nojalla hän lähti muutaman ottelukierroksen jälkeen Italian liigan Bergamoon.

Matteo Pentassuglia totesi, että edessä on tekemätön paikka ja jätti päävalmentajan paikan lokakuussa. Tilalle nimitettiin nopealla aikataululla Giovanni Torchio.

Serbiyleispelaajien lähteminen on nostanut ainakin väliaikaisesti nuoret suomalaiset tavallista suurempiin rooleihin. Vampula-voitossa ”yypeinä” nähtiin kaksikymppiset Netta Hyttinen ja Tuuli Tuominen.

– Ihan huikea peli ja hieno voitto. Olimme tänään oikeasti joukkue isolla jiillä. Tämä oli koko joukkueelta hienoa taistelua. Pelissä tulee aina ylä- ja alamäkiä, ja tänään olimme yhdessä kentällä ja nousimme vaikeista hetkistä. Tuntuu ihan pirun hyvältä, Tuominen kommentoi.

Ulkomaalaispelaajista Hämeenlinnalla on jäljellä enää valkovenäläinen keskitorjuja Vera Klimovitsh. Yleispelaajatontille seura etsii vahvistusta.

Passarin pelipaikalle ei ole sen sijaan tulossa lisää muutoksia. Se tietää paljon vastuuta hämäläiskasvatti Jenna Ylivainiolle, 18.

Navakoiden muutostuulien keskellä Hämeenlinna tarvitsee yhä vahvempaa panosta avainpelaajiltaan, kuten Madsenin siskoksilta Yasminelta ja Michaelalta. Seuraava haaste ei ole helpoimmasta päästä: keskiviikkona Hämeenlinna pelaa mestarijoukkue LP Viestin vieraana.