Siirtouutisia lentopallon Mestaruusliigasta

Kuva: CEV.eu

Lentopallon miesten Mestaruusliigassa Daniel Wetter on Perungan Poikien uusi keskitorjuja.

Wetter teki yliopistouran Kalifornian osavaltion yliopistossa ja pelasi myöhemmin Yhdysvaltain ammattilaisliigaa NVA:ta Ontario Matadors -joukkueessa.

PerPo kertoo, että Wetterillä on 23 vuotta ikää ja 196 senttimetriä pituutta.

– Käytännössä hän ylettää seuran bussin katon reunalle valtavalla pompullaan ja pituudellaan, PerPo havainnollistaa tiedotteessaan.

Viime kaudet ovat olleet PerPolle (aiemmin Team Lakkapää) vaikeita kentällä ja sen ulkopuolella. Tänäkin kesänä liigatulevaisuus oli vaakalaudalla, mutta yhteisön tuella rovaniemeläisryhmä pystyy jatkamaan lentopalloilun korkeimmalla kansallisella tasolla.

Wetter tuo osaltaan uutta tekemisen meininkiä joukkueeseen.

– Olen todella kilpailuhenkinen ja vaadin itseltäni paljon. Haluan auttaa joukkuettamme sekä joukkuekavereita voittamaan. Toivottavasti saamme Perungan Pojat takaisin voittokantaan, Wetter sanoo.

KyKy-Betset: Liigaan noussut kyyjärveläisjoukkue täydentyy yleispelaaja Otto Hautasella. Hautanen edusti viime kaudella Kyvyn juniorijoukkueita.

LP Viesti: Lentopallon naisten Mestaruusliigassa pelaavalla salolaisjoukkueella on haasteita kauden alla. Seura ja yleispelaaja Aleksandra Petrovic ovat purkaneet välisensä sopimuksen pelaajan aloitteesta.

Päävalmentaja Tomi Lemminkäinen vahvistaa, että Petrovic oli halukas purkamaan sopimuksen; toisaalta pelaajan esitykset ja sopeutuminen eivät sujuneet odotetusti.

Viestin tilannetta hankaloittaa lisäksi se, että passari Saana Virtanen ja keskitorjuja Ksenia Puhatsh ovat tällä hetkellä sivussa.

Hämeenlinnan Lentopallokerho: Natasa Sevarika siirtyy Turkkiin ja Nayara Portugaliin.

LP Kangasala: Viime kauden hakkuri Gabriela Da Silva on löytänyt uuden seuran Israelista.

LP-Vampula: Passari Elvita Dolotova pelaa vastedes Unkarin liigassa.