Lentopalloluotsi Olli Kunnari tyhjää kovalevyn avannon, musiikin ja äänikirjojen tahtiin – ”Valmentajana et ole koskaan valmis”

Kunnari ja seurajohtaja Torsti Mahlanen juhlivat valmentajasopimusta vuonna 2021. Kuva: Akaa-Volley

Olli Kunnari jatkaa lentopallon Mestaruusliigassa pelaavan Akaa-Volleyn päävalmentajana.

Akaa-Volley tiedotti, että seurassa oli päädytty jatkamaan Kunnarin sopimusta seuraavaksi kahdeksi kaudeksi. Kunnari on suorittanut ammattivalmentajatutkinnon Kuortaneella.

Ansiokkaan pelaajauransa lopetettuaan Kunnari debytoi kaudella 2020-2021 VaLePan liigajoukkueen apuvalmentajana. Keväällä 2021 oli edessä siirtyminen Akaa-Volleyhin sekä päävalmentajan pesti.

Heti ensimmäisellä kaudella Akaa otti seurahistoriansa ensimmäisen SM-mitalin, pronssin. Kunnari tiedostaa, että tämä on vasta alkua.

– Valmentajan ammatissa on sama viehätys kuin urheilijankin. Koskaan et ole valmis, vaan aina on parannettavaa, Kunnari sanoo Akaa-Volleyn tiedotteessa.

Lentopalloluotsi kertoo, ettei hän vielä harkitse lisäkouluttautumista. Myöskään markkinointikoulutus ja muut erikoistumiset eivät ole ainakaan vielä ohjelmassa.

– Motivoivin ja tyydyttävin osa tätä työtä on nähdä omien ajatustensa ja ohjeidensa siirtyvän ensin joukkueen harjoitteisiin ja sitten myös pelitilanteisiin.

– Kuten kaikessa työssä, niin tässäkin on omat raskaat hetkensä. Niistä palaudutaan perheen keskuudessa. Ajellaan kotoa puolisen tuntia Mouhijärven mökille, puhkotaan järven jäähän avanto, lämmitetään sauna ja rentoudutaan, Kunnari taustoittaa.

Vuonna 2000 Kunnari aloitti pelaajana liigauransa VaLePassa ja päätti sen samassa seurassa 20 vuotta myöhemmin. Väliin mahtui menestyksekkäitä vuosia Kreikassa, Ranskassa, Puolassa ja Turkissa.

Kunnari kuului vuosien ajan Suomen maajoukkueen avainpelaajiin. Hän edusti Suomea niin lentopallon MM-kisoissa kuin EM-kisoissa.

Nyt hänen työarkensa koostuu työmatkoista Sastamalan ja Akaan välillä. Autossa reissut sujuvat urheiluasioiden, musiikin ja äänikirjojen tahtiin.

– Kun usein pelin jälkeen ajatus käy vielä kierroksilla ja ottelun tapahtumat pohdituttavat, ajomatkalla saan tyhjättyä kovalevyn. Kotiin saavuttua mieli on jo rauhoittunut, eikä perheen tarvitse katsella kireähermoista isää.

– Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen. Luen monipuolisesti dekkareista aina historiallisiin kirjoihin saakka, ja usein tulee kuunneltua esimerkiksi elämänkertateoksia ajomatkoilla.

Kunnari muistuttaa myös tärkeästä asiasta, jonka etenkin Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Hämeessä ja Satakunnassa ajavat kuljettajat toki tietävät. Runsas valkohäntäpeurojen kanta on alituinen liikenneriski.

– Kyllä niitä todella paljon on. Kahdella samalla peltoaukealla niitä näkee takuuvarmasti aamu- ja iltahämärissä. Onneksi ovat toistaiseksi pysytelleet pellon puolella, sanoo Kunnari.

Mestaruusliigan kaudella 2022-23 Akaa-Volley oli Kunnarin jatkosopimuksen syntyhetkellä toisena. Tie oli avattuna myös lentopallon Suomen cupin lopputurnaukseen.

Viime kauden menestyksen ansiosta Akaa pääsi myös eurokentille. Kolmostason kisassa Challenge Cupissa Akaa-Volley pelasi kaksiosaisen ottelun portugalilaista Bastardoa vastaan ja hävisi molemmat kamppailut 0-3.

Teksti: Lentopallo.info, Akaa-Volley (Harri Mattila)