Kuva: CEV.eu
Suomen maajoukkuelentopalloilijat Piia Korhonen ja Antti Ronkainen ovat löytäneet uudet seurajoukkueet.
Hakkuri Korhonen siirtyy Italiassa CBF Balducci HR Macerata -joukkueeseen. Päättyneen kauden Korhonen pelasi Italian kakkosliigaa Volley Soveratossa.
Ensi kaudella Macerata pelaa kakkosliigassa, koska se jäi viimeiseksi Italian pääsarjassa eikä selvittänyt karsintoja.
– Olen kuullut fantastisia asioita seurasta ja sen organisaatiosta. Uskon, että minulla on hyvät mahdollisuudet kehittyä pelaajana, Korhonen sanoo Maceratan verkkosivuilla.
– Teen parhaani, jotta joukkue saavuttaisi tavoitteensa ja kehittyisin itse mahdollisimman paljon. Olen kunnianhimoinen, rauhallinen ja päättäväinen pelaaja, suomalaisurheilija kuvailee.
Korhonen on ollut Suomen ykköshakkuri jo muutaman vuoden ajan, vaikka loukkaantumiset ovat välillä hidastaneet menoa.
Mestaruusliigassa Korhonen on edustanut Euran Raikua ja Hämeenlinnaa. Italian lisäksi hän on pelannut ammattilaisena Saksassa ja Ranskassa.
Ronkainen suuntaa mediatietojen mukaan Ranskaan, ja hänen uudeksi joukkueekseen tulee Saint-Nazaire Volley-Ball Atlantique.
Kuusamolaislähtöinen Ronkainen on pelannut aiemmin Saksan ja Sveitsin liigoissa. Kansainväliselle kierrokselleen hän lähti Lentopalloseura Ettasta hopeakauden 2018-19 jälkeen. Ronkaisen viime kauden joukkueessa Berlin Recycling Volleysissa valmentajana aloittaa Joel Banks. Banks luotsaa myös Suomen miesten maajoukkuetta.
Suomi pelaa vuonna 2023 sekä miesten että naisten EM-kisoissa.
Lentopallon Mestaruusliigan siirtoja
Kokkolan Tiikerit: Teemu Lahti jatkaa yleispelaajan tontilla. Uusi hankinta pelipaikalle on Nico Nurmesniemi, joka siirtyy Akaa-Volleysta.
Akaa-Volley: Viimeisimpiä täydennyksiä ovat Lasse Jäntti, Jyri Niemi, Antti Taponen ja Tino Vuori. Katso Akaan aiemmat hankinnat tästä.
Hurrikaani-Loimaa: Greg Petty ja Eetu Häyrinen siirtyvät Loimaalle.
OrPo: Lentopallon naisten Mestaruusliigassa OrPon uusin värväys on Teija Vuorenmaa. Vuorenmaa esiintyi viime kaudella mainiosti LP-Vampulan hakkurina ja horjutti vastustajia erityisesti vaikeilla aloitussyötöillään.
Arctic Volley: Keskitorjuja Eveliina Smolander palaa Belgian-vuoden jälkeen Suomeen ja liittyy Arctic Volleyn joukkueeseen. Smolander ja Arcticin uusi päävalmentaja Jukka Lehtonen ovat vanhat tutut Puijo Wolleysta.
– Arvostan sitä, että seura haluaa kehittyä ja rakentaa kilpailukykyisen joukkueen, jolle on mahdollista ottaa askeleita eteenpäin Mestaruusliigassa, Smolander kommentoi.
Arctic Volleyn mielenkiintoisia keskitorjujahankintoja ovat myös nuorten maajoukkuepelaaja Ella Peltomaa sekä LP Viestistä siirtyvä Jenni Jantunen. Taylor Horsfall jatkaa liberona.