Nurmon Jymy vahvisti verkon keskustaa

Lentopallon naisten Mestaruusliigassa pelaava Nurmon Jymy on vahvistanut joukkuettaan.

Seuran liigajoukkueen JymyVolleyn uusi keskitorjuja on Deja Robinson. Yhdysvaltalaisurheilijalla on 23 vuotta ikää ja 186 senttimetriä pituutta.

Robinson päätti viime vuonna yliopistouransa Mississippi Staten joukkueessa ja kuului ryhmän luottopelaajiin. Hän oli joukkueensa ykkönen torjuntapisteissä. Nyt hän aloittaa ensimmäisen kautensa ulkomailla.

Pelaajana Robinson kokee olevansa ahkera ja tunnollinen.

– Minulla on intohimoinen suhde lentopalloon, ja osoitan sen kentällä. Rakastan voittamista ja haluan olla loistava joukkuetoveri muille pelaajille. Vahvuuksiani ovat nopeus, torjunta, urheilullisuus ja dynaamisuus, Robinson arvioi Jymyn tiedotteessa.

– Tykkään shoppailla, nautin hyvästä ruoasta sekä ystävien ja perheen kanssa rentoutumisesta, uusi vahvistus kertoo taustoistaan.

Jymyn joukkueessa pelaa Robinsonin lisäksi kaksi ulkomaalaista: yhdysvaltalainen hakkuri Jada Burse ja slovakialainen keskitorjuja Michaela Bajnokova. Lisäksi Shaylan Larson-Piperin oli määrä tulla joukkueeseen, mutta hänen sopimuksensa piti purkaa terveyssyistä.

Kansainvälisten vahvistusten rinnalla Nurmossa vaikuttaa tukku mielenkiintoisia nuoria suomalaispelaaja, joista varsinkin Annika Koivuniemi on herättänyt myönteistä huomiota ensimmäisissä kamppailuissa.

Kolmen ottelun jälkeen Jymyllä on kuitenkin vain tappioita. Keskiviikkona joukkue taipui kotisalissaan LP Kangasalalle erin 0-3. Uuden päävalmentajan Patrik Ojaniemen mukaan esitys oli nurmolaisilta kauden hengettömin.

– En tiedä, mistä johtuu, onko valmistautumisessa mennyt jotain vikaan. Pitäisi lähteä haastamaan. Tietyillä osa-alueilla ollaan parempia, mutta kokonaiskuva ei toimi. Aina tulee pari helppoa pistettä sieltä täältä, ja kun repeää, ei usko riitä, Ojaniemi kommentoi.

– Nyt ei viety peliä missään vaiheessa, vaan roikuttiin mukana. Positiivista tänään oli vastaanotto, joka saatiin ensimmäistä kertaa hilattua oikeaan suuntaan, valmentaja huomioi.

LP Viesti: Salolaisjoukkue hävisi yllättäen sarja-avauksessaan LP-Vampulalle 1-3, mutta keskiviikkona tuli ensimmäinen pistepotti. Viesti kaatoi vierasottelussa LiigaPlokin 3-0.

Viestin ulkomaalaispelaajat todistivat olevansa nimenomaan vahvistuksia, sillä Viestin tekemistä pisteistä 76 prosenttia meni hakkuri Darja Butkevitshin (15), yleispelaaja Kristina Yordanovan (14) ja keskitorjuja Clemence Garcian (13) nimiin.

LiigaPlokin paras pisteentekijä oli yleispelaaja Oona Rasinperä 11 merkinnällään.

Pölkky Kuusamo: Lentopallon hallitseva Suomen mestari Pölkky osallistuu eurocupien kolmostason kilpailuun Challenge Cupiin. Taival karsintakierroksella alkoi tappiollisesti, kun kuusamolaisjoukkue kaatui kotikentällään Neptunes Nantesille erin 1-3.

Yleispelaaja Carlyle Nusbaum paukutti kotijoukkueelle 17 pinnaa, mutta kukaan joukkuetoveri ei yltänyt kaksinumeroisille luvuille. Toinen osaottelu pelataan ranskalaisjoukkueen kotikentällä 17. lokakuuta.

Akaa-Volley: Kovasti muuttunut lentopallon miesten Mestaruusliigan hallitseva hopeajoukkue sai voittotilinsä auki liigaviikon avauksessa maanantaina. Akaa kaatoi kotikentällään Kokkolan Tiikerit erin 3-1.

Akaan uudistuneessa kuusikossa pelasivat passari Ilja Ivanov, hakkuri Matej Smidl, keskitorjujat Panu Pitkänen ja Antti Taponen sekä yleispelaajat Jere Heiskanen ja Mikko Räsänen. Liberona toimi Louis Pineau.

Tiikereillä on kaudelta voitto ja tappio.

Vantaa Ducks: Tuomas Sammelvuon valmentamassa Kanadan joukkueessa upeasti olympiapaikkaa saavuttamassa ollut Justin Lui saapuu vihdoin korsolaisten liberoksi. Olympiakarsinnat päättyivät sunnuntaina.

Justin Lui. Kuva: FIVB

Ducksiin liittyy myös keskitorjuja Henrik Porkka, joka kuului Suomen vahvuuteen Tokiossa käydyssä karsintalohkossa.

Muita olympiakarsinnoista liigaan tulevia pelaajia ovat Joonas Jokela (Savo Volley), Aleksei Zhbankov (Raision Loimu) sekä Nuutti Niinivaara ja Miika Haapaniemi (Hurrikaani-Loimaa).