MM-nelonen mureni lentopallon EM-kisoissa

Lentopallon miesten EM-kisoissa 2026 saatiin maanantaina ensimmäinen pudotuspelikierros valmiiksi. Belgia ja Slovenia ottivat viimeiset jaossa olleet puolivälieräpaikat.

Tshekki esiintyi viime vuonna MM-kisoissa loistavasti ja valtasi yllättäen neljännen sijan. Usean vuoden ajan hienosta nousutrendistä nauttinut Tshekki joutui ottamaan nyt askeleen taaksepäin. Belgia voitti neljännesvälieräkamppailun erin 3-1 ja suisti tshekit sijoille 9–16.

Torinossa käydyssä kamppailussa Tshekki aloitti hyvin (25-20), mutta Belgia ryhdistäytyi (26-24). Sen jälkeen MM-neloset murenivat. Belgia varmisti otteluvoiton viemällä kaksi seuraavaa erää selvin lukemin (25-14, 25-15).

Hakkuri Ferre Reggers ja yleispelaaja Sam Deroo vastasivat jälleen Belgian tulivoimasta. Reggers teki passari Stijn D’Hulstin passien tahtiin 24 pistettä ja Deroo 17. Belgia vei torjuntapisteet nimiinsä lukemin 15-6. EM-puolivälieräpaikka on Belgialle ensimmäinen yhdeksään vuoteen.

– Tavoitteemme oli päästä tähän vaiheeseen kisoissa. Helppoa ei ole ollut, koska tasomme on välillä pudonnut, Reggers sanoi Eurovolley.tv:n suorassa lähetyksessä.

– Tänäänkin saimme kovan haasteen Tshekin kokeneelta joukkueelta. Pelasimme omaa peliämme emmekä vilkuilleet toiselle puolelle verkkoa, hakkuri taustoitti.

Belgia voitti Tampereella käydyn alkulohkon, ja samassa ryhmässä pelasi myös kolminkertainen Euroopan mestari Serbia. Serbia otti vielä viisi vuotta sitten EM-pronssia, mutta sen jälkeen maajoukkueen uusiminen on ollut tahmeaa. Maanantaina Slovenia kellisti Serbian 3-0 vain 77 minuutissa.

Keskitorjuja Alen Pajenk toimii Slovenian kapteenina Tine Urnautin loukkaannuttua. Pajenk otti heti roolia ja nousi joukkueensa tehokkaimmaksi (+10). Hakkuri Nik Mujanovic kirjautti parhaan pistemäärän (14). Urnautin tilalle kutsuttu Klemen Cebulj oli avauskuusikossa jokaisessa erässä.

EM-lentopallon puolivälierät

Suomi-Italia: Suomi saa usein parhaansa irti altavastaajana pelatessaan. Tässä kamppailussa altavastaajan asemaa on totisesti luvassa, koska Italia on hallitseva maailmanmestari, Volleyball Nations Leaguen voittaja ja Puolan ohella näiden kisojen suurin ennakkosuosikki. Italialla on vieläpä kotiyleisö tukenaan.

Italia juhli MM-kultaa 2025.

Viime vuonna Suomi voitti olympiavoittaja Ranskan MM-kisoissa. Nyt Olli Kunnarin valmentamalta miehistöltä tarvitaan vielä astetta suurempi sankariteko. Italia hakee ehjää joukkuesuoritusta ja 3-0-voittoa, mutta suomalaiset ovat valmiina panemaan kunniakkaasti hanttiin.

Belgia-Slovenia: Loistokamppailu tiedossa. Molemmilta joukkueilta löytyy vaarallisia lyöjiä, mutta myös äärimmäisen kovaa torjuntapelaamista. Aloitussyötön vastaanotto, kenttäpuolustus ja passarien juonikkuus nousevatkin nyt arvoon arvaamattomaan.

Belgian kisataipaleelta löytyy vain yksi häviö. Slovenia joutui sen sijaan kokoamaan rivejään uusiksi yllättävän Kreikka-tappion, niukan Italia-tappion ja vielä kertaalleen kapteeni Urnautin loukkaantumisen jälkimainingeissa.

Puola-Saksa: Puolan päähaaste on toistaiseksi ollut oman joukkueen hallinta. Hallitsevan Euroopan mestarin ryhmä on niin laadukas, että ykkösluokkaisia pelimiehiä riittää vaihtopenkillekin. Miten persoonallinen valmentaja Nikola Grbic pystyy pitämään jokaisen tyytyväisenä ja motivoituneena?

Vaikka Saksalla ei ole varsinaisia supertähtiä tällä hetkellä, nippu on näyttänyt joukkuepelaamisen ja taistelutahdon tärkeyden. Huippujännittävässä neljännesvälierässä kaatui kotijoukkue Bulgaria. Jos Saksa kykenee tyylilleen ominaiseen rohkeaan pelaamiseen, hieno kamppailu on luvassa.

Ranska-Romania: Myös Romania kuului neljännesvälierien yllättäjiin, sillä kovakuntoinen Ukraina joutui taipumaan suoraan kolmessa erässä. Tiivis kuusikkopelaaminen ja riskinotto aloitussyötöissä saattavat kaventaa tasoeroa olympiavoittaja Ranskaan.

Passari Antoine Brizard ja yleispelaaja Trevor Clevenot ovat ainoat pitkäaikaiset Ranskan tähdet, jotka ovat edelleen vakiokuusikossa. Toisaalta hakkuri Theo Faure ja yleispelaaja Mathis Henno tekevät upeaa tulemista.

Mestari vaihtuu Afrikassa

Mestaruusturnaukset kamppaillaan myös lentopallomaailman muilla pääalueilla. Euroopan lisäksi kisat ovat käynnissä enää Afrikassa.

Afrikan turnauksessa saatiin maanantaina välierät selville. Ne ovat Tunisia-Marokko ja Kamerun-Algeria. Egypti taipui Algerialle puolivälierissä erin 2-3 eikä siten pystynyt puolustamaan vuonna 2023 saavuttamaansa mestaruutta.

Viimeisin alueellinen mestari saatiin Etelä-Amerikassa, jossa Brasilia nousi odotetusti ykköseksi. Ratkaisukamppailussa kaatui Argentiina. Etelä-Amerikan kisat on pelattu 36 kertaa, ja Brasilia on ottanut 34 mestaruutta.

Japani nappasi 11. mestaruutensa Aasiassa. Yhdysvallat taas kaatoi NORCECA-alueen (Pohjois- ja Keski-Amerikka sekä Karibia) loppuottelussa Kanadan.