Puola ja Ranska saavuttivat ensimmäisinä välieräpaikat lentopallon miesten EM-kisoissa 2026. Puolivälierät avattiin tiistaina Sofiassa.
Hallitseva Euroopan mestari Puola sai vastaansa Saksan, joka oli yllättänyt kotijoukkue Bulgarian ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Uutta yllätystä ei nähty, sillä Puola vei kamppailun nimiinsä suoraan erin 3-0 vain 76 minuutissa.
Yleispelaaja Wilfredo Leon oli lyöjänä täysin pitelemätön ja viimeisteli Puolalle 17 pistettä. Esitystä nakersivat vain kolme syöttövirhettä (teholukema siis vakuuttava +14).
Hakkuri Bartlomiej Boladz jatkoi vahvasti ja keräsi 13 pinnaa. Passit jakeli tutusti Marcin Komenda.
– Mukava 3-0-voitto, mutta ei se niin helppoa ollut. Saksa oli voittanut Bulgarian, joten tiesimme, että meidän on oltava valmiina ensimmäisestä pallosta lähtien. Voimme olla tyytyväisiä suoritukseemme, Boladz kommentoi.
Vakuuttavaa jälkeä teki myös olympiavoittaja Ranska, joka pesi Romanian. Ottelu päättyi 3-0, eikä Romania päässyt kertaakaan edes 20 pisteeseen.
Ranskan keskitorjuja Francois Huetz oli pelipäällä. Hän napsi komeat kuusi torjuntapistettä ja onnistui tekemään suoran pisteen viidestä hyökkäyksestä. Suurin tulivoima lepäsi jälleen hakkuri Theo Fauren harteilla (19 pistettä, teho +18).
– Keskittymisemme oli aivan napissa tänään. Intensiteetti oli päällä heti, ja pystyimme painostamaan. Olemme valmiina seuraavaan haasteeseen, Faure kertoi.
Passari Antoine Brizard ja yleispelaaja Trevor Clevenot ovat tämän päivän ainoat ranskalaispelaajat, jotka kuuluivat luottokuusikkoon vuoden 2024 olympiavoitossa. Näissä kisoissa etenkin Faure ja yleispelaaja Mathis Henno ovat nousseet vahvoiksi vastuunkantajiksi.
Italia tietää Suomen vaarallisuuden
Kaksi viimeistä välieräjoukkuetta varmistuvat keskiviikkona. Ottelut ovat Italia-Suomi ja Belgia-Slovenia.
Belgia voitti Tampereella pelatun EM-alkulohkon, ja hyvä tahti jatkui ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Belgia kellisti hallitsevan MM-nelosen Tshekin erin 3-1.
Keskiviikkoinen vastustaja Torinossa, Slovenia, on kulkenut hieman kiemuraisempaa polkua, johon on kuulunut muun muassa kapteeni Tine Urnautin loukkaantuminen. Serbia kuitenkin kukistettiin neljännesvälierissä mennen tullen.
– Halusimme säästää hieman voimia puolivälieriin, mutta kolmannessa erässä huomasimme, että Serbia pelaakin hyvin. Vastustaja kävi johdossa, mutta osoitimme vahvaa luonnetta. Tästä on hyvä lähteä parantamaan, Slovenian keskitorjuja Jan Kozamernik tuumasi.
Suomen EM-joukkue esiintyi oivallisesti kolmessa ensimmäisessä kisaottelussaan, mutta niiden jälkeen pelaamisen trendi ei ole ollut ainakaan nousujohteinen. Alkulohkon viimeisessä kamppailussa tuli 2-3-yllätystappio Virolle. Kreikka sentään hoidettiin neljännesvälierissä – työn ja tuskan kautta viidessä erässä.
Hallitseva maailmanmestari Italia on keskiviikkona ylivoimainen ennakkosuosikki. Joukkueen hakkuri Yuri Romano pitää silti päänsä kylmänä.
– Vastassa on kova joukkue, joka pelasi loistavasti MM-kisoissa viime vuonna, ja pelaa hyvin nytkin. Valmistaudumme otteluun niin kuin kaikkiin muihinkin, Romano kertoi lehdistölle.
– Meidän täytyy olla valmiina vaikeisiin hetkiin. Pidämme kentällä hauskaa, ja energiaa on hieman enemmän kuin tavallisesti, Romano lisäsi viitaten kotikenttään.

Lentopallon EM-kisojen välierät isketään perjantaina Milanossa. Ranska kohtaa Italia-Suomi-ottelun voittajan, kun taas Puola pelaa joko Belgiaa tai Sloveniaa vastaan.



