Lentopallon naisten EM-kisat: Suomen alkulohko pelataan Turkissa

Kuva: CEV.lu

Alkulohkot lentopallon naisten EM-kisoihin arvottiin keskiviikkona 23. tammikuuta. Suomen joukkue on mukana lopputurnauksessa ensimmäisen kerran 30 vuoteen.

Suomi pelaa alkulohkossa, johon tulevat myös Turkki, Serbia, Bulgaria, Ranska ja Kreikka. Lohko kamppaillaan Turkin pääkaupungissa Ankarassa.

EM-kisoissa pelaa 24 joukkuetta. Ensimmäisessä arvontavaiheessa joukkueet jaettiin kuuteen ryhmään: järjestäjämaihin sekä viiteen rankingin mukaiseen ”koriin”. Suomen paikka oli neloskorissa.


Lohkojen ykköspaikat kuuluvat järjestäjämaille, jotka ovat Turkki, Puola, Unkari ja Slovakia.

Eurooppa-ranking Suomella on 19:s (korien määrittelyssä käytettiin syksyn 2017 rankingia).

Tapio Kangasniemen valmentama joukkue on ottanut huomattavia edistysaskeleita, jotka eivät vielä näy rankingissa. Viime vuonna Suomen naiset sijoittuivat Euroopan kultaisessa liigassa neljänneksi. EM-karsinnoissa joukkue varmisti kisapaikan jo kaksi kierrosta ennen loppua.


Lentopallon naisten EM-kisat 2019 alkavat 23. elokuuta. Kustakin kuuden joukkueen vahvuisesta alkulohkosta neljä parasta jatkavat pudotuspeleihin.

Myös Suomen miehet pelaavat syksyllä EM-kisoissa. Suomi kamppailee jatkopaikasta Slovenian Ljubljanassa. Katso lisätietoja tästä.

Lentopallon naisten EM-kisat 2019, alkulohkot

Lohko A: Turkki, Sserbia, Bulgaria, Ranska, Suomi, Kreikka

Lohko B: Puola, Italia, Belgia, Ukraina, Portugali, Slovenia

Lohko C: Unkari, Hollanti, Kroatia, Azerbaidzhan, Romania, Viro

Lohko D: Slovakia, Venäjä, Saksa, Valko-Venäjä, Espanja, Sveitsi