Mehukas yllätystulos lentopallon EM-kisoissa

Kuva: CEV.eu

Bulgaria vastasi keskiviikon tulospommista lentopallon naisten EM-kisoissa.

Kotilohkossaan Plovdivissa Bulgaria kaatoi Puolan. Puola oli otteluun vahva ennakkosuosikki, mutta kotijoukkue taisteli voiton erin 3-1.

Otteluvoitto tiesi Bulgarialle myös lohkon voittoa. Puola sijoittui toiseksi, Saksa kolmanneksi ja Tshekki neljänneksi. Pudotuspelien ulkopuolelle jäävät Espanja ja Kreikka.

Bulgarian hakkuri Emiliya Dimitrova oli onnellinen voitosta. Hän pitää kuitenkin päänsä kylmänä pudotuspelien alla.

– Pelasimme joukkueena. Taistelimme jokaisesta pallosta. Ottelu oli kova, mutta voitimme joukkuehenkemme ansiosta, Dimitrova kommentoi.

– Tästä eteenpäinkään ei ole helppoja otteluita. Kun voittaa, edetään turnauksessa. Kun häviää, lähdetään kotiin. Teemme parhaamme, jotta voittoja tulee lisää.

Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Bulgarialle on luvassa mielenkiintoinen vastustaja: Ruotsi. Isabelle Haakin tähdittämä Ruotsi sijoittui neljänneksi Romanian-lohkossa hävittyään Alankomaille keskiviikkona 0-3.

Ruotsin päävalmentaja Ettore Guidetti tuumii, että joukkueen kehitystrendi osoittaa oikeaan suuntaan.

– Tytöt pelaavat paremmin ottelu ottelulta. Vaikka Alankomaat oli todella kova, päätimme alkulohkon hymy huulilla. Matka oli pitkä, rankka ja vaikea mutta hauska. Nyt olemme valmiit taistelemaan pudotuspeleissä, Guidetti ilmoitti.

B- ja D-lohkojen päätyttyä ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle varmistuivat ottelut Bulgaria-Ruotsi, Turkki-Tshekki, Puola-Ukraina ja Alankomaat-Saksa.

A-lohkossa käytiin hurja kamppailu Euroopan mestari Serbian ja Venäjän välillä. Serbia vei kaksi ensimmäistä erää, mutta Venäjä pakotti ottelun täyteen viiteen. Ratkaisuerä meni Serbialle pistein 15-10 ja ottelu erin 3-2.

Serbia voitti kaikki viisi alkulohko-otteluaan. Venäjä pelaa vielä Bosniaa ja Hertsegovinaa vastaan.

C-lohkon järjestävä Kroatia on ollut yksi kisojen ilopillereistä. Kroatia voitti neljä ensimmäistä otteluaan, mutta kohtasi vihdoin kovempansa keskiviikkona. EM-kisojen ennakkosuosikkeihin kuuluva Italia latoi 3-0-lukemat.

Italia sai jobinpostia kolmannessa erässä. Keskitorjuja Sarah Luisa Fahr loukkaantui pelitilanteessa, ja hänet piti auttaa kentältä. Hän loukkasi oikean jalkansa.

Suomi sijoittui D-lohkossa viidenneksi yhden voiton ja neljän sarjapisteen saldolla. Järjestäjäjoukkue Romania jäi viimeiseksi. Suomea heikompi alkulohkosaldo tulee olemaan ainakin Romanialla, Espanjalla, Kreikalla ja Azerbaidzhanilla.