Huippuyllätys lentopallon MM-kisoissa

Kuva: FIVB

Lentopallon naisten MM-kisojen 2022 ensimmäisestä jymy-yllätyksestä vastasi Thaimaa.

Aasialaisjoukkue voitti lauantaina Turkin, joka kuuluu turnauksen vahvimpiin mitalisuosikkeihin. Alankomaiden Arnhemissa käyty huippujännittävä kamppailu päättyi Thaimaan 3-2-voittoon.

Turkki johti ottelua erin 2-1, mutta huikealla taisteluilmeellä esiintynyt Thaimaa vei kaksi viimeistä erää (25-19, 15-13).

Thaimaan yleispelaaja Moksri Chatchu-On oli joukkueelleen korvaamaton varsinkin hyökkäyksessä. Hän teki kamppailussa upeat 33 pistettä.

– En tiedä, mitä sanoa. Sydämeni on täynnä onnea tästä voitosta, Chatchu-On kommentoi ottelun jälkeen.

– Valmistauduimme ja harjoittelimme MM-kisoja varten rajusti. Pelasimme fantastisesti ja esitimme omantyylistämme lentopalloilua. Luotamme pelityyliimme, toi se sitten voittoja tai tappioita, lisäsi thaimaalaistähti.

Mitalisuosikeista taipaleensa avasivat myös Italia, USA ja Brasilia. Italia (joka löi Kamerunin) ja USA (Kazakstan) hoitelivat ottelunsa suoraan 3-0, ja Brasilia nappasi Tshekistä voiton erin 3-1.

MM-turnaus jatkuu sunnuntaina kuuden ottelun voimin.

Mukana MM-kisoissa on 24 maata. Suomen naisten maajoukkueen sijoitus maailmanlistalla ei riittänyt kisapaikkaan.

Ensimmäisessä vaiheessa kilpaillaan neljässä kuuden joukkueen vahvuisessa alkulohkossa. Jatkolohkot käynnistyvät 4. lokakuuta.

Kaikki neljä puolivälieräottelua pelataan 11. lokakuuta, välierät 12. ja 13. lokakuuta.

Lentopallon naisten MM-kisat 2022 huipentuvat loppuotteluun ja pronssiotteluun 15. lokakuuta Alankomaiden Apeldoornissa.

Aiemmin syyskuussa päättyneissä miesten MM-kisoissa kultaa saavutti Italia, hopeaa Puola ja pronssia Brasilia.

Lentopallon naisten MM-kisat 24.9.2022

Turkki-Thaimaa 2-3
Belgia – Puerto Rico 3-0
Italia-Kamerun 3-0
Dominikaaninen tasavalta – Etelä-Korea 3-0
USA-Kazakstan 3-0
Brasilia-Tshekki 3-1

Tulokset ja koko otteluohjelma

Alkulohkot

A: Alankomaat, Italia, Belgia, Puerto Rico, Kamerun, Kenia

B: Puola, Turkki, Dominikaaninen tasavalta, Etelä-Korea, Thaimaa, Kroatia

C: USA, Serbia, Saksa, Bulgaria, Kanada, Kazakstan

D: Brasilia, Kiina, Japani, Kolumbia, Argentiina, Tshekki

Hallitsevat mitalistit: 1. Serbia 2. Italia 3. Kiina