Maajoukkuepelaaja Emmi Riikilä kuuluu Kangasalan avainhahmoihin. Kuva: CEV.eu
Lentopallon naisten Mestaruusliigassa hopeajoukkue LP Kangasalan kausi alkoi tukkoisesti, mutta nyt vahvempi tulostaso on löytynyt.
Kauden ensimmäisessä kamppailussaan Kangasala hävisi viime kevään loppuotteluvastustajalleen Pölkky Kuusamolle 0-3. Sen jälkeen on tullut kolme perättäistä voittoa ja vakuuttavat eräluvut 9-1.
Lauantaina Kangasala voitti kotisalissaan Hämeenlinnan Lentopallokerhon erin 3-1. Kerho aloitti vahvemmin (25-19), mutta sen jälkeen komensi Kangasala. Viimeiset erät päättyivät paljon puhuvin pistein 25-14, 25-16 ja 25-13.
Kangasalan erityisvahvuus oli aloitussyöttö. Ässiä tuli peräti 14, joista Roosa Heikkiniemi vastasi kuudesta. Kun Hämeenlinnan vastaanotto mureni, murenivat myös voiton mahdollisuudet.
Ratkaisijoita LP Kangasalalla riitti laajalla rintamalla, sillä neljä pelaajaa pääsi yli 12 pisteen. Katherine Regalado latasi 21 pinnaa. Jenny Mosser oli Kerhon pisteykkönen 14 merkinnällään.
– Meillä on takana todella laadukas reeniviikko, ja vasta perjantaina alettiin keskittyä enemmän tähän otteluun. Siihen nähden tosi ehjä peli, Kangasalan päävalmentaja Arttu Keränen näki.
– Kurinalainen puolustus ja hyvä syöttöpeli olivat voiton avaimet. Hämeenlinna on todella hyökkäysvoimainen joukkue, jota vastaan ei huonolla puolustamisella pärjäisikään, valmentaja lisäsi.
Italialaisen Andrea Carasin valmennukseen siirtynyt ja monia pelaajavaihdoksia kokenut OrPo on avannut sesonkinsa upeasti. Tappioton OrPo korjasi lauantaina kolmannen voittonsa, kun LiigaPloki kaatui Pihtiputaalla 3-2.
Hakkuri Darja Butkevitsh on osoittautumassa menestykseksi: ottelun hyökkäyshahmo teki OrPolle 29 pistettä.
Lentopallon miesten Mestaruusliigassa Raision Loimu ja Akaa-Volley jatkavat tappiottomalla tiellä.
Lauantaina Loimu kaatoi kotiottelussaan nousijajoukkue KyKy-Betsetin suoraan 3-0. Loimulla on täydet 12 sarjapistettä ja erät 12-1. Loimu-passari Tomi Saarisen mielestä perusasiat ovat kohdillaan.
– Hyvät hyökkäystehot, hyvää torjuntapelaamista. Siitä on aika hyvä lähteä rakentamaan. Jos jollain on huonompi päivä, niin muut paikkaavat. Tänään oltiin tosi tasaisesti hyvillä hyökkäystehoilla. Kun pojat nauttivat pelaamisesta, niin sitten se on tuon näköistä, Saarinen kommentoi.
Loukkaantumisista kärsinyt Savo Volley sai jo passari Ilja Ivanovin ruutuun, mutta vierasjoukkue Akaa-Volley oli erin 3-1 etevämpi. Akaan luottokeskitorjuja Sauli Sinkkonen joutui jättämään ottelun kesken jo avauserässä loukkaantumisen vuoksi.
Vantaa Ducks otti toisen perättäisen voittonsa lyömällä TUTO Volleyn 3-1. TUTO on hävinnyt kaikki kolme otteluaan. Voitoitta on myös Perungan Pojat, joka hävisi Karelian Hurmokselle vieraissa 0-3.
Hallitseva Suomen mestari VaLePa vieraili Kokkolan Tiikerien luolassa ja haki sieltä täydet pisteet 3-0-tuloksella. VaLePa oli parempi, vaikka Mikko Esko, Karli Allik ja Jacob Ekman esiintyivät tällä kertaa vaihtopelaajarooleissa.
Lentopallon Mestaruusliiga jatkuu sunnuntaina naisten kamppailulla Nurmon Jymy – Puijo Wolley.
Lentopallon Mestaruusliiga 15.10.2022
Tiikerit-VaLePa 0-3
Ducks-TUTO 3-1
Hurmos-PerPo 3-0
Loimu-KyKy 3-0
Savo-Akaa 1-3
LiigaPloki-OrPo 2-3
Kangasala-Hämeenlinna 3-1