Suomelle kotikentällä murskatappio ja helpottava voitto

Kuva: CEV.eu

Tshekki voitti Suomen Euroopan kultaisen liigan lentopallo-ottelussa keskiviikkona.

Tampereella pelatussa ottelussa Tshekki oli täysin ylivoimainen ja voitti kamppailun suoraan erin 3-0. Erät päättyivät pistein 25-17, 25-21 ja 25-17.

Suomella on kesäliigan viiden kierroksen jälkeen kaksi voittoa ja kolme tappiota, joten jatkomahdollisuudet ovat menneet.

Joel Banksin valmentaman Suomen avauskuusikossa pelasivat passari Fedor Ivanov, hakkuri Joonas Jokela, keskitorjujat Severi Savonsalmi ja Miro Leinonen sekä yleispelaajat Antti Ronkainen ja Jiri Hänninen. Liberona toimi Niklas Breilin.

Jokela piti ainoana tasonsa yllä, teki 12 pistettä ja saavutti teholukeman +7.

Suomi aloitti kesäliigan lupaavasti, mutta toisen kierroksen ensimmäisissä otteluissa (0-3-tappiot Tshekille ja lohkojumbo Slovakialle) pelaamisen laatu huonontui rutkasti.

Todella heikko oli myös yleisömäärä, sillä Hakametsän jäähallissa katsojaluvuksi ilmoitettiin vain 1 610.

Päivitys 17.6.: Suomi päätti kesäliigan taipaleensa lauantaina voittamalla Viron Tampereella erin 3-1. Katso ottelun tilastot tästä.

Ottelulla ei ollut merkitystä kummallekaan joukkueelle jatkoon menemisen kannalta, koska Tshekki oli voittanut aiemmin lauantaina Slovakian ja varmistanut siten lohkovoiton.

Hakametsässä yleisömäärä oli edellistäkin ottelua heikompi: 1 530.

Tshekki voitti lohkon ylivoimaisesti. Kolme voittoa ja kolme tappiota saanut Suomi oli toinen ja Viro kolmas. Slovakia jäi yhdellä voitollaan lohkon viimeiseksi.

Suomen maajoukkueen kausi jatkuu valmistautumisella lentopallon EM-kisoihin ja olympiakarsintoihin.

Euroopan kultaisen liigan muut joukkueet ovat Portugali, Romania, Tanska ja Turkki (lohko A) sekä Belgia, Kroatia, Ukraina ja Pohjois-Makedonia (lohko B).

Neljän parhaan joukkueen lopputurnaus käydään Kroatiassa 24. ja 25. kesäkuuta.

Euroopan kultainen liiga on kesäliigojen kakkostaso. Ylin taso on kansainvälisen lentopalloliiton FIVB:n järjestämä Volleyball Nations League (VNL).

Tuomas Sammelvuon valmentama Kanada on mukana VNL:ssä. Neljän ottelun jälkeen Kanadalla on voitto Kuubasta sekä tappiot Argentiinalle, Yhdysvalloille ja Saksalle.