Lelu Ojansivu murjoi Tanskaa sunnuntaina – tiistaina jo kentällä liigan herkkuottelussa

Kuva: CEV.lu

Lentopallon miesten Mestaruusliigassa pelattiin tiistaina kärkipään ottelu Hurrikaani-Loimaa – Savo Volley. Hurrikaani otti arvokkaan 3-1-kotivoiton.

Ennen ottelua Savo Volley oli liigassa toisena ja Hurrikaani kolmantena. Hurrikaanin täysi pistepotti (pienet pisteet 25-18, 19-25, 26-24, 25-23) nosti joukkueen kakkoseksi, ja Savo Volleyn on nyt tyytyminen kolmanteen sijaan.

Savo Volleyn tähtihakkuri Olli-Pekka Ojansivu oli taas tositoimessa: hän lähti otteluun joukkueensa avauskokoonpanossa. Vielä toissapäivänä hänet nähtiin Suomen paidassa. ”Lelu” oli ehdottomia avainpelaajia Suomen 3-0-kotivoitossa Tanskasta.


Yleispelaaja Antti Siltala, Tanska-ottelun sankareita hänkin, kuului myös Savo Volleyn avaukseen.

Sunnuntainen otteluvoitto varmisti Suomelle paikan EM-kisoihin 2019. Myös Suomen naiset ja alle 16-vuotiaat tytöt pelaavat tänä vuonna EM-lopputurnauksissa.


Loimaalla tiistaina Ojansivu nousi ottelun pisteykköseksi tehtyään 17 pinnaa. Hurrikaanin hakkurikollega Antti Ropponen sai 16 pistettä kasaan. Voittajien keskitorjuja Matti Oivanen kokosi peräti kahdeksan torjuntapistettä.

Lentopallon miesten Mestaruusliigaa johtaa VaLePa 46 pisteen saldolla. Hurrikaanilla on 43 ja Savolla 41 sarjapistettä. Hurrikaani on pelannut kaksi ottelua enemmän kuin muut kärkikolmikon joukkueet.

Hurrikaani-Savo 8.1.2019, avauskokoonpanot

Hurrikaani: West; Ropponen; Rumpunen, Toiviainen; Kutinlahti, Oivanen; Mäntylä

Savo: Ivanov; Ojansivu; Siltala, Heiskanen; Lehtonen, Kaatrasalo; Kawaguchi

Lentopallon Mestaruusliiga viikolla 2/2019

Miehet

Ti 8.1.
Hurrikaani-Savo 3-1

To 10.1.
Akaa-VaLePa

La 12.1.
Hurrikaani-Akaa
Tiikerit-Savo

Su 13.1.
Lakkapää-Etta

Naiset

Pe 11.1.
WoVo-Hämeenlinna

La 12.1.
Pölkky-Hämeenlinna
OrPo-Vampula
Kangasala-Jymy

Su 13.1.
LiigaPloki-Kangasala