Hurrikaani-Loimaan pelaajapula unohtuu, kun uusi hakkuri polttaa palloa lattiaan

Kuva: Hannu Moilanen

Lentopallon Mestaruusliigassa Hurrikaani-Loimaa kärsii yleispelaajapulasta, mutta joukkue ei jää surkuttelemaan tilannettaan.

Aivan kauden alla yleispelaaja Luka Marttila, 19, siirtyi yllättäen Italian liigaan. Marttilan, jonka Lentopallo.info valitsi viime kauden parhaaksi nuoreksi pelaajaksi, uusi seura on Vero Volley Monza.

Liigaottelussa VaLePaa vastaan yleispelaajavahvuus väheni taas yhdellä, kun Aleksi Muukkonen loukkaantui. Muukkosen toipumisesta ei ole vielä tarkkaa tietoa.

Sunnuntaina Hurrikaanin ainoat yleispelaajat kokoonpanossa olivat Lauri Vanhanen ja Luka Marttilan pikkuveli Nooa Marttila. Kummankin oma peli painui Karelian Hurmosta vastaan pakkaselle, mutta loimaalaisjoukkue kairasi 3-1-kotivoiton.

Nooa Marttilan, 17, lisäksi keskitorjuja Miika Haapaniemi, 18, on tullut rohkeasti liigakentille.

– Pojat ovat esiintyneet oikein reippaasti, ei mitään moittimista, Hurrikaanin päävalmentaja Jussi Heino sanoi sunnuntaisen kamppailun jälkeen.

– He ovat sulautuneet hyvin liigarytmiin. Pelirutiinin keräämiseen menee aikaa, mutta sitä kertyy nyt peli kerrallaan, valmentaja lisäsi.

Sunnuntaina ottelun hahmoksi nousi kuitenkin Hurrikaanin uusi latvialaishakkuri Kristers Dardzans. Hän sai kamppailussa 52 passia ja päätti hyökkäyspaikkansa 54-prosenttisesti pisteeseen. Pinnoja kertyi vakuuttavat 32.

Passari Santeri Välimaa tervehti ilolla hakkurin peliesitystä.

– Ehkä Muukkosen poissaolokin vaikutti passien määrään. Mutta jos tuohon tahtiin polttaa palloa lattiaan, niin sitä mukaa kyllä passeja tulee. Hienosti kyllä pelasi tänään, Välimaa kehaisi Dardzansia.

Latvialaisurheilijalla oli sunnuntaina muutenkin aihetta juhlaan, sillä hän vietti 21-vuotissyntymäpäiväänsä. Nuoresta iästään huolimatta Dardzans on ehtinyt kartuttaa kokemusta muun muassa italialaisesta suurseurasta Perugiasta.

Sunnuntainen voitto oli Hurrikaanille kauden ensimmäinen. Alkukausi oli vaikea, sillä ensimmäiset vastustajat olivat viime kauden loppuottelijat VaLePa (tappio 1-3) ja Savo Volley (2-3).

Vaikka lentopalloliigan kautta on pelattu vasta noin kaksi viikkoa, tappiottomia joukkueita on enää kaksi: Raision Loimu ja Akaa-Volley. Kummallakin on kolme voittoa.

Lentopallon miesten Mestaruusliiga jatkuu lauantaina viiden ottelun voimin.