Lentopallon miesten Mestaruusliigan ranking 2023-24

Savo ja VaLePa finaalissa 2022. Uusiksi keväällä 2024? Kuva: Hannu Moilanen

Lentopallon miesten Mestaruusliiga 2023-24 alkaa 30. syyskuuta. Pääsarjassa kilpailee kymmenen joukkuetta.

Runkosarjassa käydään kolminkertainen sarja, joten kullekin joukkueelle kertyy 27 ottelua. Runkosarjan jälkeen kahdeksan parasta pääsevät pudotuspeleihin. Yhdeksänneksi ja kymmenenneksi sijoittuneet joukkueet käyvät esikarsinnan varsinaisiin liigakarsintoihin joutumisesta.

VaLePa puolustaa Suomen mestaruutta. Viime kaudella SM-hopeaa saavutti Akaa-Volley ja SM-pronssia Savo Volley.

Lentopallo.info rankkaa joukkueet seuraavasti. Arvio perustuu tilanteeseen ennen sarjan alkamista.

10. KyKy-Betset: Karsintojen kautta liigapaikkansa säilyttänyt Kyyjärven lentopalloylpeys lähtee toiseen kauteensa latvialaissävytteisin värein. Organisaatiosta löytyvät päävalmentaja Guntis Atars, pitkän linjan vierastyöläinen Aivars Petrusevics, Suomessa aiemminkin nähty Romans Sauss ja hakkurilupaus Renars-Pauls Jansons. Kaudesta tulee haastava, mutta karsintojen välttäminen ei ole mahdottomuus.

9. Karelian Hurmos: Mestaruusliigan sisupussi tunnetaan yllätyksistään, mutta nyt on edessä arvoituksellinen kausi. Suomen nuorten maajoukkueen valmennuksesta tuttu Daryl Tay korvaa Bundesliigaan lähteneen Matti Alatalon. Uusi hakkuri Alex Nikolaev herätti harjoitusotteluissa myönteistä huomiota, ja hänen harteilleen sälyttyy valtava hyökkäysvastuu. Karsintapeikko vaanii, mutta siitä Hurmos saa vain sopivaa pontta tekemiseensä.

8. TUTO Volley: Turkuun tulee saapumisliikennettä Loimaalta (valmentaja Jani Niskakangas), Kokkolasta (passari Joska Försti) ja Vantaalta (hakkuri Aleksander Rastamo, keskitorjuja Lauri Lehtonen). Yleispelaajissa William Groffier (s. 2005) on upea lahjakkuus, mutta löytyykö hänelle riittävästi tukea? Karsintojen välttäminen päähaasteena.

7. Vantaa Ducks: Jos hakkuri Milutin Pavicevic, keskitorjuja Jeremie Murray ja libero Justin Lui osoittautuvat merkittäviksi vahvistuksiksi, Vantaalla on lupa odottaa parempaa tulosta kuin viime kaudella. Jos vielä yleispelaajatontilta löytyy venymistä, Ducksilla pitäisi olla kaikki rahkeet edetä pudotuspeleihin. Viime kaudella tuli tiukoissa otteluissa liikaa tappioita, joten nyt valmentaja Juho Rajalan on loihdittava joukkueeseen kovempi henkinen kantti.

6. Kokkolan Tiikerit: Tiikerilauma pysyy kasassa passari-hakkuriakselia lukuun ottamatta. Passariksi tulee Anton Välimaa ja hakkuriksi Oskari Keskinen – molemmat ovat paluumuuttajia ja Tiikerien viime vuosien noususuhdanteen rakentajia. Valmentaja Mikko Keskisipilän luoma konsepti on toimivaa sorttia, ja haastaja-asema sopii joukkueelle, joten Tiikerit on vaikeasti voitettava joukkue joka ilta.

5. Raision Loimu: Hieno nousutrendi kantaa hedelmää, ja keväällä joukkue taisteli peräti pronssiotteluun asti. Pistepörssirohmu Ali Fazli palaa hakkuriksi ja EM-kisoissa ihastuttanut Aleksei Zhbankov keskitorjujaksi. Varsinaisten uusien hankintojen (Tomas Rodriguez, Felix Egharevba) onnistumisesta riippuu, pystyykö Loimu pitämään paikkansa neljän porukassa. Veeti Nikkinen huikea jokerikortti. Valmentaja: Kari Raatikainen

4. Akaa-Volley: Päävalmentaja Olli Kunnari saa komennettavakseen kovasti muuttuneen ryhmän. Viime kaudella tuli hopeaa, ja sen suorituksen uusiminen ei aivan helpolla onnistu. Uusissa hankinnoissa (Matej Smidl, Ilja Ivanov, Mikko Räsänen, Jere Heiskanen) on valtavasti potentiaalia; vasta tosipelit kuitenkin näyttävät, miten tiukaksi joukkue hitsautuu. Maajoukkuemies Petteri Tyynismaan loukkaantuminen rokottaa alkukautta.

3. Hurrikaani-Loimaa: Olli Kuoksa ottaa valmentajavastuun Loimaalla, ja pelaajistoon tulee kovia nimiä: viime kauden paras liigapelaaja Greg Petty, hakkuri Eetu Häyrinen, keskitorjuja Nuutti Niinivaara, amerikkalaislibero Troy Gooch. Viime kaudelta tutut nuoret Santeri Välimaa, Nooa Marttila ja EM-kisoissa edukseen esiintynyt Miika Haapaniemi vain kehittyvät, joten Hurrikaanista löytyy mitaliainesta.

2. Savo Volley: Keskitorjuja Tommi Siirilän ja hakkuri Joonas Jokelan saapuminen Savoon tekee joukkueesta kuuman mestariehdokkaan. Kun vielä passari Kevin Rodriguez ja keskitorjuja Jakub Kovac jatkavat ryhmässä, Timo Tolvasen valmentamat keltamustat ovat kivikova haaste kenelle tahansa. Yleispelaajaosasto on hienoinen kysymysmerkki kultataistelua ajateltaessa. Jos sieltäkin tulee venymistä, seuran ensimmäinen SM-kulta on aivan mahdollinen.

Jokela tuulettaa uudella kaudella Savon väreissä.

1. VaLePa: Viime kausi päättyi ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen. SM-kultaa on tullut kuusi kertaa putkeen, ja ykköspaikka on perustellusti tähtäimessä nytkin. VaLePa on saanut hyvät uudet yleispelaajat (Franca, Aleksandar Andonovic) vahvuuteensa, joten esimerkiksi Sakari Mäkisen lähteminen ei tee liian kipeää. Jos Mikko Eskon ja Urpo Sivulan ikoninen passari-hakkuriakseli toimii, VaLePan valtaistuimelta suistaminen on vaikeaa. Valmentaja: Janne Kangaskokko