Lentopallon naisten Mestaruusliigan ranking 2023-24

Lentopallon naisten Mestaruusliiga 2023-24 alkaa 30. syyskuuta. Pääsarjassa kilpailee kymmenen joukkuetta.

Runkosarjassa käydään kolminkertainen sarja, joten kullekin joukkueelle kertyy 27 ottelua. Runkosarjan jälkeen kahdeksan parasta pääsevät pudotuspeleihin. Yhdeksänneksi ja kymmenenneksi sijoittuneet joukkueet käyvät esikarsinnan varsinaisiin liigakarsintoihin joutumisesta.

Pölkky Kuusamo puolustaa Suomen mestaruutta. Viime kaudella SM-hopeaa saavutti Hämeenlinnan Lentopallokerho ja SM-pronssia Puijo Wolley.

Lentopallo.info rankkaa lentopalloliigan joukkueet seuraavasti. Arvio perustuu tilanteeseen ennen sarjan alkamista.

10. Nurmon Jymy: Ulkomaalaispelaajien onnistumisen lisäksi uusi päävalmentaja Patrik Ojaniemi ja kuusikkopelin yhtenäisyys ratkaisevat Jymyn tämänvuotisen tason. Kansainväliseen väriin satsaaminen on vahvempaa kuin viime vuosina (kolme ulkomaalaista hankintaa, joista kaksi päätyi joukkueeseen). Huippuyksilöitä ei Jymyllä ollut viime kaudellakaan, joten sitkeys ja yhteen hiileen puhaltaminen on kaikki kaikessa.

9. LP-Vampula: Viime kauden avainpelaajat ovat vaihtaneet maisemaa, joten uusien kansainvälisten kasvojen on parasta olla vähintään samaa luokkaa – tavallisesti Vampula on toki onnistunut hankinnoissaan hyvin. Ryhmän suomalaisilta on odotettavissa lähinnä peruspelaamista, joten kansainvälisissä käsissä on Vampulankin menestyminen. Uutena valmentajana Stefan Paunovic.

8. Oriveden Ponnistus: EM-debyyttinsä tehnyt yleispelaaja Ada Aronen menee kohti ensimmäistä tähtitason kauttaan, ja uusi hakkuri Polina Kotshetkova vaikuttaa pelurilta. OrPo saa jalkeille kelvollisen kuusikon, muttei kestä poissaoloja. Päävalmentaja Fabio Menta (Andrea Carasi jätti OrPon yllättäen) saa keittää väkevät käärmekeitot, jotta joukkue pääsee pudotuspeleihin. Huippulupauksena 187-senttinen Milla Haapaniemi, joka täyttää lokakuussa vasta 16 vuotta.

7. Arctic Volley: Ruotsin EM-valmentajana suoriutunut Jukka Lehtonen palaa kotimaan kentille rovaniemeläisryhmän luotsina. Arcticissa on muutenkin hyvän oloista nostetta, joten mahdollisuuksia pudotuspeleihin on. Eveliina Smolander ja Jenni Jantunen tulevat keskitorjujiksi. Ulkomaalaispelaajia kolme. Perungan Poikien jätettyä liigan Arctic on Pohjois-Suomen yksinäinen, ja siksi aiempaakin tärkeämpi edustaja lentopallon pääsarjassa.

6. LiigaPloki: Epäonni on seurannut Pihtiputaan lentopalloylpeyttä viime vuosina, joten ehjä kausi on valmentaja Kim Buchwaldin toivelistalla korkealla. Tuttuun tapaan menestys on kiinni uusien ulkomaalaispelaajien tasosta (keskitorjuja Kara Inskip on tosin tuttu viime kaudelta Arcticista). Hakkuri Duska Kenjalo, passari Anna Mebus ja yleispelaaja Emma Ellis ovat tuntemattomia, mutta muutaman viikon kuluttua saattaa olla asia toisin.

5. Puijo Wolley: Viime kauden suoritus – runkosarjan voitto ja SM-pronssimitali – ei helpolla uusiudu saati parane, koska yli puolet ihannekuusikosta on poistunut kuvasta. Uuden latvialaishakkurin Megija Dambrehten harteille tulee ehkä liikaakin hyökkäysvastuuta. Viime hetken passarihankinta Piper Matsumoto saa tuskin ihmeitä aikaan. Toisaalta Pekka Seppäsen valmentamasta joukkueesta löytyy erittäin kiintoisia nuoria nimiä kuten Venla Huoman ja Liina Räty.

4. Hämeenlinnan Lentopallokerho: Keskitorjujat Michaela Madsen ja Vera Klimovitsh vastaavat jatkuvuudesta, siinä missä kuusikko menee muuten uusiksi. Passari Victoria Deisl ja harkitsevasti lyövä hakkuri Anna Shumeiko ovat todennäköisesti vahvistuksia, mutta pitkillä yleispelaajilla (Taylor Collombin, Vitalia Marmen) on paljon todistettavaa. Kerttu Kilpinen (s. 2006) seuraamisen arvoinen lahjakkuus. Giovanni Torchio jatkaa päävalmentajana.

3. LP Viesti: Salolainen kestomenestyjä on matkalla takaisin mitalitaisteluun. Kaksi viime kautta päättyivät mitalitta, mutta paluun kolmen joukkoon pitäisi olla nyt selviö. Hakkuri Darja Butkevitsh on hieno kaappaus (viime kaudella OrPossa), ja hyvää on luvassa muiltakin hankinnoilta. Joko Iina-Reeta Kaikkonen (s. 2006) kiilaa kuusikkoon? Päävalmentaja Tomi Lemminkäinen saa rinnalleen Teemu Mäkikyrön.

Butkevitsh on nyt Viestin pelaaja.

2. LP Kangasala: Suomalaisen lentopallo-osaamisen lippulaiva Mestaruusliigassa. Joukkuetta valmentaa Arttu Keränen, ja ryhmä koostuu sataprosenttisesti suomalaisista pelaajista. Hakkuri Iina Andrikopoulou hakee paluuta kansalliselle huipulle. Uusia laadukkaita tulijoita keskitorjuja Ada Peura ja libero Laura Penttilä. Kurssi kulkee vahvasti kohti mitalikevättä.

1. Pölkky Kuusamo: Dynastian jatkumisesta on vahvat merkit. Kuusamossa tehtiin taas järkiratkaisu ja pestattiin jo tuttuja ulkomaalaisvahvistuksia (Carlyle Nusbaum, Madeline Palmer). Sotiris Gkotsisin valmentamasta porukasta löytyy kaksi tasavahvaa suomalaispassaria ja kolme hyvän potentiaalin omaavaa kansainvälistä hankintaa. Sanna Häkkisen aikakauden jälkeen libero-osastolle kaivataan uutta onnistujaa. Kolmas perättäinen kulta on realistinen tavoite.