Naisten lentopalloliigan joukkueiden kevättodistukset 2023–24

Lentopallon naisten Mestaruusliiga 2023–24 on päättynyt, joten on aika ojentaa joukkueille kevättodistukset.

SM-kultaa voitti Pölkky Kuusamo. LP Kangasala otti hopeaa ja Puijo Wolley pronssia.

Pudotuspeliviivan alapuolelle jäivät Hämeenlinnan Lentopallokerho ja Nurmon Jymy. Kumpikaan ei joutunut silti varsinaisiin liigakarsintoihin, koska 1-sarjan mestarilla Kuortaneella ei ole valmennuskeskuksen joukkueena nousuoikeutta.

Lentopallo.info antaa naisten pääsarjan joukkueille seuraavat kevättodistukset. Arvosanoissa painottuvat joukkueisiin kauden alla kohdistuneet odotukset.

Pölkky Kuusamo: Ansaittu ja odotettu mestaruus. Naisten lentopalloliigassa vallitsee Kuusamon lentopallodynastia, ja Pölkky on ainoa joukkue, joka on ollut aina mitaleilla viidellä viime kaudella. Runkosarjassa Pölkky osoitti poikkeuksellista ylivoimaa. Pudotuspelien alussa oli vaikeaa, mutta avainpelaajien kuntouduttua sopivasti Koillismaan ylpeydelle ei löytynyt haastajaa. Jos Kuusamossa pystytään jatkamaan samaa rataa niin urheilullisesti kuin taustojen osalta, dynastian murtaminen on vaikeaa ensi kaudellakin. 9,5

LP Kangasala: Tasalaatuisinta lentopalloa kaudella esittänyt joukkue. Vaikka parin tärkeän pelaajan (Iida Pöllänen, Iina Andrikopoulou) kausi oli rikkonainen, Kangasala pystyi pitämään tasonsa ja ottamaan runkosarjan kakkostilan. Pudotuspeliesitys kahdella ensimmäisellä kierroksella vakuutti, mutta kolmatta kamppailua lukuun ottamatta ryhmä ei pystynyt taistelemaan voitosta loppuotteluissa. Arttu Keräsen ansiokas aikakausi päättyy, ja päävalmentajan tehtävän ottaa Nikolas Buser. 9

Puijo Wolley: Kuopiossa kirjoitettiin hieno kasvutarina. Pronssikauden jälkeen joukkue meni pitkälti uusiksi, mutta hankinnat (erityisesti Aniah Palmer) menivät nappiin. Alkukauden vaikeudet käännettiin onnistuneesti positiiviseksi energiaksi. Puijo oli välierissä lähettää Pölkyn ulos kultataistelusta, mutta vääntö ei aivan riittänyt. Toisen perättäisen SM-pronssin lisäksi palkintokaappiin tuli Suomen Cupin voitto, joten kausi oli menestys. Puijo Wolley on noussut kotimaiseen lentopallokärkeen, ja ensi kausi näyttää, kuinka vaikea siellä on pysyä. 9

LP-Vampula: Ehdottomasti naisten lentopalloliigan suurin positiivinen yllättäjä. Vampulan menestys on ollut aina paljon kiinni ulkomaalaishankinnoista, ja nyt nähtiin, millaista jälkeä onnistuminen voi tuoda. Kirkkain kotimainen valopilkku oli Lotta Kukkonen, joka on todennäköisesti Suomen aliarvostetuin passari. Huittisissa tilanne nollattaneen pian, ja ensi kaudella saadaan nähdä, oliko kausi yksittäinen onnistuminen vai onko Vampula vakiinnuttamassa paikkaansa liigan kärkipäässä. 9,5

LP Viesti: Jos vain hakkuri ja libero pelaavat liigan kärkitasolla illasta toiseen, Mestaruusliigan tasoisessa sarjassa ei voi liikoja toivoa. Keskitorjujat pitivät kutinsa, mutta passarin ja yleispelaajien tonteilla jäi paljon petraamisen varaa. Kestomenestyjällä on alla jo kolme mitalitonta kautta, joten suunnanmuutos on välttämätön. Salossa siihen ryhdytään uuden päävalmentajan Teemu Mäkikyrön johdolla. 6

OrPo: Nousujohteinen kausi, joka jätti sopivasti kehittymisen varaa. OrPo kisasi hyvin kauden alusta lähtien, mutta ratkaisuhetkillä pehmeys iski liian usein. Hakkuri Milka Stijepicin hankkiminen toi myönteisen käänteen. Nousutrendi toi paikan pudotuspeleihin, mutta puolivälierissä LP-Vampula oli täydessä viiden ottelun sarjassa kovempi. Saadaanko Orivedelle seuraavaksi kokoon ryhmä, joka taistelisi seuran ensimmäisestä mitalista sitten vuoden 2017? 7

LiigaPloki: Ulkomaalaisvahvistukset rakentavat totutusti LiigaPlokin selkärangan. Tällä kaudella yksikään hankinta ei mennyt aivan nappiin, mutta joukkue pystyi silti kairaamaan paikan pudotuspeleihin. Marraskuussa tullut valmentajanvaihdos onnistui, ja Kim Buchwaldin tilalle päävalmentajaksi nimitetty Hakan Can Turan pysyy joukkueen ruorissa. Monen vaisun vuoden jälkeen LiigaPlokin nousua kohti kärkeä on vaikea nähdä, mutta annetaan Pihtiputaan ryhmälle toki mahdollisuus. 7–

Arctic Volley: Edes EM-valmentaja Jukka Lehtosen tuleminen luotsiksi ei saanut suurta liekkiä syttymään Rovaniemellä. Runkosarjatulos oli 10 voittoa ja viimeisen pudotuspelipaikan valtaaminen. Pieni maineteko tuli kuitenkin playoffeissa, joissa Arctic pakotti Pölkyn kahdessa ottelussa täyteen viiteen erään ja oli ensimmäisessä mittelössä todella lähellä sokkivoittoa. Pohjoiselle menestykselle olisi tilausta, ehkä ensi kaudella edes lähelle kärjen vauhtia? 6,5

Tehopelaaja Lisa Jaunet ei jatka Arcticissa.

Hämeenlinnan Lentopallokerho: Vastoinkäymiset ja epäonni kalvoivat Kerhon kautta isolla kädellä, ja joukkue jäi ilman mitalia ensimmäisen kerran sitten vuoden 2018. Keväällä Hämeenlinnassa vaihdettiin säästöliekille paitsi urheilullisesti myös taloudellisesti. Organisaatio voinee nyt verrattain hyvin, sillä uudeksi päävalmentajaksi pestattiin Andrea Carasi, ja tähtäin on taas liigan kärkisijoissa. 6–

Nurmon Jymy: Jymy otti omansa eli runkosarjan jumbotilan. Sekavalla runkosarjakaudella valmentajakuvio muuttui moneen kertaan, ja pelaajistoa täydennettiin kokeneilla kasvoilla sesongin edetessä. Jymy sai kuitenkin päättää kautensa voittoon kaadettuaan Hämeenlinnan esikarsinnassa. Nuoren Annika Koivuniemen otteet ja Emmi Riikilän liigapaluu kuuluivat keskeiseen positiiviseen antiin. Suunnitelmista ei ole juuri mitään vielä tiedossa, mutta liigassa Jymy aikoo jatkaa. 6+